Signe, Varma

Muut lajit

17 000 kilometriä ja 2,5 miljoonaa kilokaloria – itsemurhaa yrittänyt ylipainoinen suoritti hurjan haasteen

Julkaistu:

Maraton
Ben Smith keräsi yli 200 000 euroa koulukiusaamisen vastaiseen työhön juoksemalla 401 maratonia.
Ben Smithiä, 34, kiusattiin kahdeksan vuotta koulussa sekä henkisesti että fyysisesti. Se vei hänen itsetuntonsa ja sai yrittämään itsemurhaa kahdesti. Ystävä rohkaisi Smithiä liittymään juoksukouluun hänen toipumisaikanaan, ja siitä alkoi Smithin taistelu kiusaamista vastaan.

Keskiviikkona Smith saapui kotikaupunkiinsa Bristoliin juostuaan 401 maratonia 401 päivässä. Sadat juoksijat olivat liittyneet hänen mukaansa juoksemaan viimeisen etapin.

Smith on juossut 1. syyskuuta 2015 lähtien yhteensä noin 17 000 kilometriä, mikä vastaa matkaa Lontoon ja Sydneyn välillä. Sinä aikana hän on kerännyt rahaa 250 000 puntaa (224 000 euroa), jotka lahjoitetaan koulukiusaamisen vastaiseen työhön.

– Olen hiukan shokissa. En voi uskoa, että tein tämän. Ilman kaikkia niitä ihmisiä, jotka osallistuivat, emme olisi tässä pisteessä, Smith sanoi The Guardianille tultuaan maaliin.

– Raha, jonka keräsimme, menee siihen, että kenenkään ei tarvitse kokea samaa kuin minä jouduin kokemaan.

Smithia kiusattiin, koska hän on homo. Hän päätti ryhtyä haasteeseen sen jälkeen, kun tuli ulos kaapista. Hänen kanssaan juoksi eri vaiheessa matkaa yhteensä 9 500 ihmistä. Osallistujien joukossa oli niin viisivuotiaita lapsia kuin koiriakin.

Smith kärsi haasteen aikana vammoista. Hänellä oli selkäongelmia sekä kipuja polvissa, kantapäissä ja säärissä. Hän joutui sen vuoksi pitämään 10 päivää lepoa, mutta paikkasi tauon juoksemalla ylimääräistä muina päivinä. Reissun aikana hän piti 101 puhetta kouluissa ja yliopistoissa taistellakseen koulukiusaamista vastaan.

Hän kulutti yhteensä 22 paria juoksukenkiä ja poltti yli 2,5 miljoonaa kilokaloria.

Shares1,125

Jos video ei näy, katso se täältä.

Smithin mukaan hänen matkansa alkoi toden teolla, kun hän sai 29-vuotiaana sydänkohtauksen. Hän oli ylipainoinen, poltti, joi, eikä pystynyt edes juoksemaan bussiin.

– Jos joku olisi kertonut minulle neljä vuotta sitten, että pystyisin tähän, olisin luultavasti juonut kaljan, polttanut tupakan ja nauranut hänelle. Elämäni on muuttunut dramaattisesti aloitettuani juoksemisen, sekä fyysisesti että itsetunnon kannalta.

Juttua korjattu klo 9.28: korjattu kalorit kilokaloreiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää