Leo

Muut lajit

Valikko

Näin syntyivät käsittämättömät yleisurheilun ME:t – miksi asioita peitellään?

Julkaistu:

Kommentti
Kiinan naisjuoksijat murskasivat ME-tuloksia 1993. Tuoreessa kirjassa kerrotaan, että ennätykset syntyivät dopingohjelman avulla, kirjoittaa Juha Kanerva.
Kansainvälinen olympiakomitea valmistautui syyskuussa 1993 valitsemaan vuoden 2000 kesäkisojen isäntäkaupunkia. Kiinan johto halusi kisat Pekingiin ja yritti tehdä vaikutuksen urheilua seuraavaan maailmaan.

Elokuussa 1993 kiinalaiset naiskestävyysjuoksijat olivat vieneet Stuttgartin MM-kisoissa kuusi mitalia yhdeksästä mahdollisesta ja muutama viikko myöhemmin – juuri olympiaäänestyksen alla – Pekingissä järjestettiin Kiinan kansallinen urheilujuhla, jossa naisten pitkien matkojen maailmanennätykset juostiin uuteen uskoon. ME-orgioissa seitsemän eri naisjuoksijaa sai nimensä 1 500, 3 000 ja 10 000 metrin ennätystilastoon.

Hämmästyttävin tulos oli Wang Junxian kympin tulos, sillä köyhissä oloissa Liaoningin maakunnassa kasvanut nainen ravasi peninkulman aikaan 29.31,78 parantaen matkan ME:tä 42 sekunnilla. Ron Clarke oli parantanut miesten rekordia vielä suuremmalla marginaalilla vuonna 1965, joten kyse ei ollut ennennäkemättömästä harppauksesta, mutta kiinalaisnaisten kokonaispanos hämmästytti.

Sotilaallinen kuri

Kiina-ilmiö oli saanut alkunsa Barcelonassa 1992, jolloin olympiakisojen uima-altaalle ilmestyi massiivisen kokoisia kiinattaria. Asiantuntijat epäilivät anabolisten steroidien ja kasvuhormonien käyttöä.

Valmentaja Ma Junren keräsi Liaoningin maakunnasta lahjakkaita tyttöjä, joille urheilussa menestyminen oli ainoa mahdollisuus sosiaaliseen nousuun. ”Man armeijassa” oli kova kuri. Juoksijoiden päivittäinen treeniannos oli 40–50 kilometriä, vaikka he harjoittelivat yli 2 000 metrin korkeudessa. Kurinpito oli ehdotonta. Kun Liu Dong, 1 500 metrin maailmanmestari Stuttgartista, halusi kasvattaa pitkän tukan ja viettää aikaansa poikaystävänsä seurassa, Ma erotti hänet ryhmästä.

Ma oli valmentaja ja kaupparatsu samassa persoonassa. Hän halusi päästä osalliseksi juoksijoiden palkintorahoista. Ja kulkupeleistä. Hän halusi huristella Mercedes-Benzeillä, jotka juoksijattaret olivat saaneet palkinnoksi Stuttgartissa. Lisäksi hän halusi leijonanosan starttirahoista.

Kun ulkomaalaiset valmentajat ja toimittajat tivasivat Malta tämän valmennusreseptiä, hän kieltäytyi paljastamasta metodejaan. ”En kerro ilmaiseksi mitään, sillä haluan patentoida menetelmäni”, Ma ilmoitti imurikauppiaan röyhkeydellä.

Miksi IAAF ei reagoi?

Ma haistoi rahan kaukaa. Hän myi kilpikonnan verestä ja perhostoukista tehdyn luonnonjuoman patentin Today Groupille, joka maksoi reseptistä 1,15 miljoonaa dollaria. Man kunnianhimo, röyhkeys ja rahanahneus olivat lopulta liikaa muillekin kuin Liulle. Vuonna 1995 juoksijattaret valittivat valmentajan tylyistä metodeista ja väkivaltaisesta käytöksestä urheiluviranomaisille. Ma joutui hetkeksi hyllylle, mutta palasi parrasvaloihin vuonna 1997, jolloin hänen uudet juoksijansa rikkoivat jälleen ME-tuloksia.

Samana vuonna ilmestyi toimittaja Zhao Yun kirja, jossa kerrottiin Man kyseenalaisista menetelmistä. Kirjasta otettiin hiljattain uusi painos, johon oli lisätty dopingia käsittelevä luku. Man urheilijat olivat lähettäneet jo 1995 Zhaolle kirjeen, jossa he kertoivat valmentajan pakottaneen heidät kiellettyjen aineiden käyttöön. Juoksijoiden mukaan Ma oli itse piikittänyt heihin dopingaineita.

Kun kiinalainen nettisivusto Sina uutisoi asiasta viikko sitten, syntyi kohu. Miten reagoi Kansainvälinen yleisurheiluliitto? Se lähetti Kiinaan kirjeen, jossa pyydettiin ystävällisesti kertomaan, mahtaako uutinen pitää paikkaansa. Urheilumaailmassa sisäinen tutkinta ei ole paljastanut yhtään dopingtapausta. IAAF näyttää yhä uskovan, että asioiden peittely on parempi vaihtoehto kuin (kilpi)konnan nostaminen pöydälle.

Wang Junxian vuonna 1993 juoksemat 3 000 ja 10 000 metrin maailmanennätykset ovat muuten yhä voimassa.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      Usain Bolt jätti jäähyväiset Ostravassa – tykitti voittoon 100 metrillä

    6. 6

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

    9. 9

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    10. 10

      Satu Tuomiston ja kihlatun koti yhä kaupan – hintapyyntö lähentelee miljoonaa: oma kuntosali, viinikellari ja tontti järvinäkymällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      Usain Bolt jätti jäähyväiset Ostravassa – tykitti voittoon 100 metrillä

    6. Näytä lisää