Verneri

Muut lajit

Makwan Amirkhani arvioi tulevaa vastustajaansa yhdellä sanalla

Julkaistu:

Vapaaottelu
Makwan Amirkhani lähtee Lontooseen itsevarmana.
Kahdeksankulmaiseen häkkiin suljettu peto Makwan Amirkhani. Siltä hän näytti vapaaottelun arvostetuimman ja suurimman organisaation UFC:n ensimmäisissä otteluissaan.

Käsitys muuttuu, kun Amirkhani päästetään kehästä ja hän alkaa puhua. Kurditaustainen ottelija kertoo kuulumisistaan ujon hiljaisella äänellä.

Amirkhanista löytyy kuitenkin virtaa, kun otteluhäkin ovi sulkeutuu. Hän on otellut UFC:ssä kaksi ottelua ja voittanut molemmat. Englantilainen Andy Ogle nujertui kahdeksassa sekunnissa. Susi-taiteilijanimellä ottelevan Masio Fullenin sisu petti minuutin ja 41 sekunnin kohdalla.

Seuraavaksi Amirkhani pääsee astetta kirkkaampiin valoihin, kun hän kohtaa Lontoon mahtavassa O2-areenassa englantilaisen Mike Wilkinsonin. Amirkhani kertoo ottelusta uneliaaseen tapaansa, mutta täynnä itseluottamusta.

– Nobody, Amirkhani vastaa, kun häneltä pyytää arviota vastustajasta.

Amirkhanin mitättömäksi määrittelemä Wilkinson on kuitenkin voittanut yhdeksän kymmenestä vastustajastaan, Amirkhani kymmenen kahdestatoista.

– Ei mitään, kuuluu Amirkhanin arvio vastustajan osaamisesta.

– Kaikki, Amirkhani sanoo omista vahvuuksistaan.

Tappiota ei kannata suunnitella

Ottelussa on tarkoitus lyödä, potkia, painia, sitoa, kuristaa ja kolhia vastustajaa kolme viiden minuutin erää. Amirkhani on kuitenkin kärsimätön.

– Ottelut käyvät koko ajan tärkeämmiksi, jos tässä lajissa tähtää korkealle. Seuraavasta ottelusta tulee yhtä lyhyt ja ytimekäs kuin kahdesta edellisestä, hän suunnittelee.

– Olen katsonut vastustajaa pari kertaa videolta. Sen verran, että ottelutyyli on selvinnyt. Enempää en ole viitsinyt keskittyä vastustajan tekemisiin.

–  Ottelu on ennen muuta testi itselleni. En pysty edes kuvittelemaan, mitä tekisin seuraavaksi, jos nyt tulisi tappio.

Amirkhani tekee lujasti töitä saavuttaakseen tavoitteensa vapaaottelussa. Hän palasi juuri Irlannista kuukauden leiriltä, kun hän haki oppia irlantilaista höyhensarjan maailmanmestaria Conor McGregoria valmentavalta John Kavanaghilta.

– Se oli valmistava leiri. Halusin hyvää sparria sekä varmistaa, ettei ulkomailla tehdä mitään, mitä Suomesta puuttuu, Amirkhani kertoo harjoitusleiristään.

– Huomasin, etten ole jäänyt mistään paitsi. Oli hienoa havaita myös se, että oma nimeni on noussut esiin niin, että se alkaa toimia houkuttimena muille ottelijoille.

Pari voittoa vielä, eikä harjoitusvastusta tarvitse enää hakea ulkomailta.

– Kuukausi Irlannissa oli aika yksinäistä aikaa. Elämä oli lähes pelkkää harjoittelua. Vähän pelasi pleikkaria iltaisin, Amirkhani kertoo ja määrittelee itsensä tietokonepelaajana “tappelupelien ystäväksi”.

Harjoitusrääkki seuraavaan otteluun jatkuu vielä kaksi viikkoa. Seuraavaksi hän suuntaa painileirille yhdessä thai-nyrkkeilyvalmentajansa Riku Immosen kanssa.

Harjoituksia kertyy 2–3 päivässä ja Amirkhani hakee vastusta kaikista kamppailulajeista.

– Monipuolisuus on eduksi tässä lajissa ja varmasti missä lajissa tahansa, Amirkhani muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. 6

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    9. 9

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    6. Näytä lisää