Aija, Aava

Muut lajit

Valikko

Kuopiolaisen Antin, 25, kylmäpäisestä stuntista tuli valtava hitti maailmalla – ”Puhelin on soinut monta päivää”

Extreme-urheilu
Antti Pendikaisen hyppy ilman laskuvarjoa on saanut miljoonayleisön.
Antti Pendikainen hyppäsi neljän kilometrin korkeudessa leijailleesta kuumailmapallosta ja kiinnittyi laskuvarjolla varustautuneeseen hyppääjään noin 40 sekunnin pudotuksen jälkeen.

Hyvinkäällä heinäkuussa suoritetusta tempusta julkaistiin video YouTubessa 23. marraskuuta, ja kymmenessä päivässä sitä on katsottu lähes 2,7 miljoonaa kertaa.

– Vastaanotto on ollut positiivinen. Totta kai aina löytyy semmoisia marisijoita – varsinkin kun ollaan Suomessa – jotka etsivät väkisin kaikesta huonoja asioita, Pendikainen kertoo Ilta-Sanomille.

– Kotimaiset ja ulkomaiset mediat ovat olleet kiinnostuneita. Puhutaan useista kymmenistä, puhelin on soinut monta päivää. Sähköpostia tulee jatkuvasti ja yhteydenottoja sosiaalisessa mediassa.

Pendikainen kertoo, että video on herättänyt kiinnostusta aina Etelä-Amerikassa asti.

– Kun eletään globaalissa ajassa, videot leviävät valtavan nopeasti. Internetin ansiosta kaikki on vähän niin kuin samaa aluetta. Tutut ympäri maailmaa ovat onnitelleet ja kommentoineet hyppyä.

– Se on hyvä, että tämä temppu tehtiin nyt eikä 15–20 vuotta sitten. 2000-luvun alussa tämä olisi katsottu saatanalliseksi. Ihmisten asenteet ovat kuitenkin muuttuneet, ja laskuvarjohyppy lajina on muuttunut myös. Nykyisin Trafilta voi saada puhtaat paperit tällaisesta hypystä, Pendikainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. 6

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    7. 7

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    8. 8

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    9. 9

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    10. 10

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. Näytä lisää