Atso

Muut lajit

Sukupuoltaan korjannut vapaaottelija taistelee ennakkoluuloja vastaan naisten sarjassa: ”Kilpailijani sanovat kauheita asioita”

Julkaistu:

VAPAAOTTELU
Ennakkoluulot ovat amerikkalaisen vapaaottelijan Fallon Foxin pahin vastustaja.
Vapaaottelu on laji, jossa tulee usein kovia iskuja ja joutuu lyödyksi maahan. Yhdysvaltalainen Fallon Fox on saanut näitä iskuja paitsi fyysisesti, niin myös henkisesti.

Hän korjasi sukupuolensa miehestä naiseksi vuonna 2006 Thaimaassa. Hän kertoi asiasta julkisuudessa maaliskuussa 2013, jolloin hän oli jo otellut kaksi kertaa vapaaottelun ammattilaisena naisten sarjassa.

– Sukupuolen korjaus oli elämäni parhaita päätöksiä. Kun katsoin peiliin, näin sen kehon joka minulla olisi pitänyt olla alusta asti, Fox kertoi BBC:n tuoreessa haastattelussa.

Hän kertoi myös niistä ennakkoluuloista, joihin hän on törmännyt urheilu-urallaan. Hänellä ei ole ongelmia tutulla harjoitussalillaan, mutta jotkut hänen kilpakumppaninsa suhtautuvat häneen karsaasti. Yksi heistä soitatti kehään saapuessaan Aerosmithin kappaletta Dude Looks Like A Lady.

– Jotkut ovat sanoneet haastatteluissa kauheita asioita, Fox sanoo.

UFC:n höyhensarjan mestari Ronda Rousey oli yksi julmimmista. Hän sanoi bloodyelbow-sivustolla näin:

– Hän voi leikata k**linsa irti, mutta hänellä on silti miehen luusto.

Foxin mielestä hänen kilpailijansa eivät ymmärrä, että hormonit vaikuttavat ratkaisevasti hänen fyysisiin kykyihinsä. Voima vähenee, eikä hän voi tehdä enää samoja asioita kuin ennen korjausleikkausta.

Fox kertoo haastattelussa, että hänen vanhempansa eivät hyväksyneet korjausleikkausta, eikä hän ole ollut heihin yhteydessä muutamaan viime vuoteen.

– Onneksi minulla on tyttäreni ja nykyisen puolisoni tuki.

Monet korjausleikkauksen tehneiden henkilöiden vanhemmat ovat ottaneet Foxiin yhteyttä.

– Olen yllättynyt siitä, olen jonkinlainen roolimalli heille.

Fox aikoo jatkaa vapaaottelua niin pitkään kuin se on mahdollista ja tuntuu hauskalta. Hän kiittelee laji-ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet hänen kilpailulisenssinsä Kaliforniassa ja Floridassa. Fox on voittanut urallaan viisi kamppailua ja hävinnyt kerran.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Postilla kävi järkyttävä kirjemoka Savossa – Kutsu lapsen hautajaisiin ei tavoittanut vieraita

    7. 7

      Menikö "nakutrendi" liian pitkälle? Tosi-tv-tähden uikkari ei välttämättä sopisi yleiselle uimarannalle – "Upea luonnollinen figuuri"

    8. 8

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    9. 9

      Tunnetko jo ”hindupunnerruksen”? Teholiike tuo näkyviä tuloksia parissa viikossa

    10. 10

      IS seuraa: Hampurissa yksi kuollut miehen hyökättyä veitsen kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    5. 5

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    6. 6

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    7. 7

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    2. 2

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    3. 3

      EK10: Uskomaton tilanne – suomalaisille neloisvoitto ja neloisjohto, Lapille kuudes pohja-aika

    4. 4

      Pikkulapsi putosi kerrostalon ikkunasta Helsingissä – loukkaantui vakavasti

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. Näytä lisää