Oliver, Olivia, Oiva

Muut lajit

Valikko

Oho! Maailman rikkaimmassa urheilusarjassa selvittiin kuukausi ilman pidätettyjä pelaajia – edelliskerrasta on näin kauan

Julkaistu:

Maailman rikkaimmassa urheilusarjassa NFL:ssä on totuttu koviin tuloihin, mutta myös pelaajien ongelmiin lain kanssa.
Pelaajien erilaiset rikokset ovat olleet esillä niin paljon, että jenkkisivusto USA Today on pitänyt listaa pidätetyistä NFL-pelaajista. Lista ei ole kuitenkaan kasvanut syyskuussa lainkaan.

Tämä ei ole mikään tavanomainen tilanne. Edellinen kuukausi, jolloin yhtäkään NFL:n pelaajaa ei pidätetty, oli heinäkuu 2009. Aikaa on siis kulunut jo yli kuusi vuotta.

Usa Todayn artikkelissa vitsailtiin mahdollisuudella, että NFL:n uudet pelaajat ovat ottaneet lajilegenda Cris Carterin neuvot tosissaan. Carter ohjeisti 2014 tulokkaita hankkimaan itselleen jonkun syntipukin, joka ottaa niskoilleen mahdolliset NFL-pelaajien rikkomukset.

Vaikka NFL:n pelaajat ovat olleet rikoksistaan esillä, pidetään sarjan ongelmia myös liioiteltuina. CBS uutisoi elokuussa tutkimuksesta, jonka mukaan NFL:n pelaajat rikkovat lakia huomattavasti vähemmän kuin keskimääräinen mieshenkilö samasta ikäryhmästä.

– Joskus unohdamme, että suurin osa NFL:n pelaajista ei ole pidätettynä, sanoi tutkimuksessa mukana ollut Alex Piquero CBS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    7. 7

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    8. 8

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    9. 9

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    10. 10

      Kommentti: Ferrarilla on 1 534 syytä olla suosimatta Räikköstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    2. 2

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. Näytä lisää