Atso

Muut lajit

Näin hurjaan kuntoon Petra Ollin kasvot menivät MM-mitalitaistossa – ”Eipä tällä naamalla lähdetä sulhasia etsimään”

Julkaistu:

Paini
Petra Olli saavutti hopeaa painin MM-kisoissa.
Petra Olli paini upeasti hopealle 58-kiloisten sarjassa Las Vegasin MM-kisoissa. MM-hopea on uusi aluevaltaus: yksikään suomalaisnaispainija ei aiemmin ole kyennyt MM-mitaliin aikuisten tasolla.

Miehissäkin edellisestä MM-finaalista on kymmenen vuotta. Marko Yli-Hannuksela ylsi MM-hopealle vuonna 2005.

Viiden ottelun MM-mitalitaistosta jäi jälkiä myös Ollin kasvoihin. Otteluiden tuoksinassa Petra Olli sai silmänsä mustaksi ja otsaansa ilkeän kuhmun.

– No eipä tällä naamalla kyllä lähdetä sulhasia etsimään Vegasin yöstä. Tosin turha sinne on lähteä muutenkaan, kun jo hotellissa olen meinannut useasti eksyä, Olli kertoi kuumasta kasinokaupungista.

Myös olympiapaikka varmistui

Ollille mitali sinällään on tuttu juttu, sillä hän on poiminut lähinnä junioreista ja nuorista yhteensä pitkälti toistakymmentä arvokisamitalia.

Mitalin lisäksi 21-vuotias Olli lunasti osallistumisoikeuden Suomelle ja käytännössä siis itselleen Rio de Janeiron ensi kesän olympialaisiin.

Olli marssi historialliseen MM-finaaliin kukistamalla Kirgisian Aisuluu Tynybekovan, Kanadan Michelle Fazzarin, Ruotsin Johanna Mattssonin ja Azerbaidzhanin Julia Ratkevitshin. Loppuottelussa kolminkertainen olympiavoittaja Japanin Kaori Icho oli kuitenkin liian vahva: Icho otti kymmenennen MM-kultansa pistein 10–0.

– Vähän yskähdellen lähti päivä liikkeelle. Tynybekova-matsissa en vielä saanut konetta käyntiin. Mutta sitten kulki kivasti kauan. Vasta finaalissa hyydyin, Olli viestitti Las Vegasista.

Karsintarumba jää väliin

Rion olympiamatkan varmistuminen toi Ollille rauhan.

– Nyt ei tarvitse lähteä lainkaan kevään karsintarumbaan. Voin aivan rauhassa valmentajani Ahto Raskan kanssa suunnitella ensi vuoden leirityksiä ja muuta ohjelmaa. Nyt tosin huilailen hetken, Lappajärven hiljaisuudessa, Olli selvitti.

Ollin virolaislähtöinen valmentaja Ahto Raska on oivilla suhteillaan kyennyt järjestämään Ollin usein yhteisleirille Venäjän maajoukkueen kanssa. Myös Japanissa hän on treenannut painijan tarvitsemaa kovuutta: Olli ei turhaan niiaa kenellekään painimatolla ja hänellä on kyky painia loppuun asti.

– Venäjällä kun seisoit hievahtamatta ja kauan asennossa kuin armeijassa ennen kuin pääsit matolle jylttäämään, opit sen, että leikkikentät ovat asia erikseen, Olli kuvaili.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. 6

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    9. 9

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. Näytä lisää