Akseli

Muut lajit

Valikko

Mitä ihmettä? Volvo Amazonilla ajettiin 240 km/h!

Kiihdytysajokisat Alastarolla ovat monena vuotena houkutelleet lehtereille tuhansia moottoriurheilun ystäviä, mutta itse lajista tiedetään kuitenkin vähän Suomessa.
– Se on totta. Koko ajan eri tahot tekevät kuitenkin töitä asian eteen. Esimerkiksi nyt tulevana lauantaina Asikkalan Vesivehmaalla järjestetään tapahtuma, joka varmasti vie lajin tunnettavuutta eteenpäin, Ahonen sanoo.

Kyse on jokamiehen kiihdytyspäivästä, jossa kuka tahansa voi käydä kokeilemassa vauhdin hurmaa – ja siis omalla autollaan. Finnish Hot Rod Associationin (FHRA) ja hotelli Tallukan yhteistyössä järjestämään tapahtumaan hyväksytään vain ne autot ja moottoripyörät, jotka ovat rekisteröity ja katsastettu katukäyttöön Suomessa. Aika mitataan 400 metrin matkalta, kuten varsinaisissa kiihdytyskisoissa.

– Moni on varmasti usein kuvitellut oman autonsa kiihtyvän lujaa kadulla. Mutta voi olla, että Vesivehmaalla sama fiilis voi jäädä kokematta, Ahonen virnistää.

Viime vuonna yksi tapahtuman vetonauloista oli vuoden 1966 Volvo Amazon, joka saavutti peräti 240 kilometrin tuntinopeuden. Käytännössä auton kiihtyvyys 0-100 km/h oli nelisen sekuntia.

– Katuautot saadaan menemään noin hurjaa vauhtia muun muassa erilaisten ahtimien avulla, Tallukan johtaja Kalevi Gran selvittää.

– Tapahtuman taustalla on alun perin ollut se ajatus, että halusimme Vesivehmaan lentokentän hyötykäyttöön. Uskomme tapahtuvan houkuttelevan sään salliessa yhteensä 1000-2000 innokasta kiihdyttelijää ja katselijaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  6. 6

    CNN: FBI:lla viitteitä Trumpin kampanjan yhteyksistä Venäjään

  7. 7

    Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  10. 10

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  8. 8

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Matkustajakoneen ohjaamoon sammunut lentokapteeni myönsi olleensa humalassa: ”Olen erittäin häpeissäni”

  4. 4

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  6. Näytä lisää