Vappu

Muut lajit

Valikko

Super Bowl: Tämän parempaa vastakkainasettelua saa hakea

Super Bowl
Yli sata miljoonaa amerikkalaista virittää tänään perunalastut ja kanansiivet optimiasentoon, kun NFL-kauden kaksi parasta seuraa – Seattle Seahawks ja New England Patriots – kohtaa Super Bowlissa.
Järjestyksessään 49:s amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl pelataan varhain sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa Glendalessa Arizonassa. Asetelma ei voisi olla juuri herkullisempi, sillä finaaliin selvisi runkosarjan kaksi parasta joukkuetta.

Patriots metsästää historiansa neljättä Super Bowlin voittoa, mikä olisi neljäs titteli myös pelinrakentaja Tom Bradylle ja valmentaja Bill Belichickille. Patriots voitti kolme titteliä 2001-04, mutta hävisi kausilla 2007 ja 2011. Seahawks oli ensi kertaa historiassaan Super Bowlissa 2005 ja hävisi. Seura voitti ensimmäisen tittelinsä viime kaudella ja näytöstyyliin, kun Denver Broncos kaatui 43-8.

Patriotsilla on ottelussa osa maineestaan pelissä. Ottelua edeltävät kaksi viikkoa käytettiin Yhdysvalloissa pitkälti ns. Deflategaten analysointiin. Patriotsia syytettiin laittomilla, liian vähän paineistetuilla palloilla pelaamisesta AFC-konferenssin finaalissa Indianapolis Coltsia vastaan. Liigan alustavan tutkimuksen mukaan 11 12:sta Patriotsin pelipallossa oli liian vähän ilmanpainetta, mutta syyllistä – joko Patriotsista tai sen ulkopuolelta – ei ole vielä löydetty.

Vastakkain on kaksi hyvin erityylistä joukkuetta. Puolustava mestari Seahawks rakentuu valmentaja Pete Carrollin kokoaman kivenkovan puolustuksen ympärille. Joukkueen puolustus on ollut liigan eliittiä viimeisen kolmen kauden ajan, ja oli jälleen ykkönen tällä kaudella.

Ryhmää johtaa taka- ja kulmapuolustajista koostuva ”Legion of Boom” - kulmapuolustajat Richard Sherman ja Byron Maxwell sekä takapuolustajat Earl Thomas ja Kam Chancellor. Kovaotteinen ja tarkasti heittopelin pimentävä ryhmä on Seattlen pelin selkäranka, ja sillä on myös ottelun tärkein tehtävä: pysäyttää legendaarisen Tom Bradyn johtama hyökkäys.

Bradyn ja Patriotsin hyökkäys nojaa viime vuosia tasapainoisempaan kokonaisuuteen. Keskushyökkääjä LeGarrette Blount on noussut loppukauden mittaan luotettavaksi työjuhdaksi. Pääpaino on kuitenkin yhä heittopelissä, jossa Brady luottaa pääasiassa sisempään laitahyökkääjään Rob Gronkowskiin. Myös laitahyökkääjiä Julian Edelmania, Brandon LaFellia ja Danny Amendolaa kannattaa pitää silmällä.

Ottelun merkittävimmän taisteluparin ratkaissee se, onnistuuko Brady etenemään tasaisen varmasti lyhyellä ja keskipitkällä heittopelillä. Tämä menee suoraan Legion of Boomin vahvuusalueelle.

Pallon toisella puolella Seattlen pelinrakentaja Russell Wilson on alituinen uhka sekä heittäjänä että juoksijana. Pääosa Seahawksin hyökkäyksestä nähdään maata pitkin, sillä keskushyökkääjä Marshawn Lynch – lempinimeltään Beast Mode – on väkivahva, suorastaan väkivaltainen juoksija.

Super Bowl tunnetaan aina myös suurista numeroistaan. Puolen minuutin televisiomainos maksaa pökerryttävät 4,5 miljoonaa dollaria, mikä on korkein luku koskaan ottelulle – ja mainostajat maksavat ilomielin. Viime vuonna ruudun äärellä oli huimat 112,2 miljoonaa amerikkalaista. Uutistoimisto Reutersin arvion perusteella ottelun yhteenlaskettu kansainvälinen yleisö oli noin 38 miljoonaa. Tälle vuodelle odotetaan jälleen uutta katsojaennätystä.

Tunnetusti nälkäiset amerikkalaiset ovat ennätystahdissa myös ruokapöydän ääressä Super Bowlin aikaan. Arviolta viisi miljoonaa kiloa perunalastuja ja 1,25 miljardia kanansiipeä saa jälleen kyytiä. Kaikkiaan amerikkalaiskuluttajien arvioidaan käyttävän ottelun ympärillä 14,31 miljardia dollaria.

Liput on myyty loppuun aikapäiviä sitten, mutta toisen käden markkinoilla kauppa käy yhä kuumana. Tyyriin lippu maksoi torstaina noin 9 500 dollaria ja edullisin suorastaan huokeat 8 000 taalaa. Hinnat ovat nousseet rajusti ennen isoa ottelua, sillä vielä kolme viikkoa sitten otteluun pääsi alle 3 000 dollarilla. Lippujen hinnat tiskiltä ostettuna ovat noin 500 ja 1 500 dollarin välillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

    2. 2

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    5. 5

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    6. Näytä lisää