Sami, Samuli

Muut lajit

Näin painijat pudottivat painoaan - katso rankat kuvat!

Julkaistu:

EM-painit
Tärkeä osa painia on painonpudotus. Tikkurilan jäähallissa haisi perjantaina hiki, kun EM-kisoihin osallistuvat painijat tiristivät itsestään kiloja irti.
Jani Haapamäestä näkyy vain musta parta ja kuoppaiset posket, kun hän makaa hopeanvärisessä pussissa painisalin lattialla. Pussi on liikkuva infrapunasauna, jossa Haapamäki hikoilee viimeisiä satoja grammoja ennen iltapäivän punnitusta.

Tuntia myöhemmin Haapamäki astelee harjoitushallin vaa’alle läpi lämpimästi pukeutuneen painijajoukon, joka yrittää irrottaa jumppaamalla itsestään hikipisaroita.

Harjoitushalli on suuri, mutta ilmassa pistää hien haju. Osa painijoista makaa toistensa päällä saadakseen aikaan saman vaikutuksen, johon Haapamäki käytti saunapussiaan.

Vaaka näyttää Haapamäen painoksi 58,90 kiloa, sata grammaa alle sarjarajan. Hän on hommansa hoitanut.

Haapamäki paini aiemmin sarjassa 55 kiloa, mutta tämän vuoden alussa voimaan tulleen sarjajaon mukaan pienin sarja on nyt 59 kiloa. Se helpottaa kauhajokisen painonpudotusurakkaa tuntuvasti, mutta tarkoittaa myös entistä isompia vastustajia.

Haapamäki oli punnituksen jälkeen hyvävoimainen. Hän arveli painavansa lauantaiaamuna molskille astuessaan 64 kiloa. Haapamäen avausvastustaja on bulgarialainen Aleksandar Kostadinov, jolle hän hävisi 2012 olympiakarsinnoissa.

- Lähdetään matsi kerrallaan ja katsotaan mielenkiinnolla, Haapamäki tuumi.

- Kaikki on mahdollista. Tunnelma on odottava, uusi sarja ja kaikki.

Nykyisin lääkärinä työskentelevä painin MM-hopeamitalisti Tuomo Karila kertoo, että ihanteellisessa painonpudotuksessa karistetaan ensin ylimääräinen rasva kehosta. Hikoileminen eli dehydraatio tulee jättää viimeisiin päiviin.

- Perusnyrkkisääntö on, että yli kolmen vuorokauden menevät dehydraatiot aiheuttavat elektrolyyttihäiriöitä soluissa, minkä korjaaminen kestää enemmän kuin vuorokauden, mikä on aikaa palautua otteluun. Kuivaaminen kannattaa jättää ihan loppuun.

Vantaan EM-paineissa punnituksen ja ensimmäisten otteluiden välille jää noin 17 tuntia. Punnituksen läpäisemistä tärkeämpää on siitä palautuminen.

- Saunassa pudotetun nesteen korvaaminen ei ole niin helppoa kun jumppaamalla otetun, Karila huomauttaa.

Nykyisin suomalaispainijat osaavat pudottaa painonsa järkevästi. Pastillidieettien aika on ohi.

- Oli sellaisia jätkiä, jotka pudottivat painoa ja söivät kaksi viikkoa pelkkiä sisu-pastilleja. Ne dieetit on ollut mitä erikoisempia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. 6

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    7. 7

      Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

    8. 8

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    9. 9

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    10. 10

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. Näytä lisää