Usko

Muut lajit

Valikko

Ronnie O'Sullivan jälleen käsittämättömässä vireessä

Snooker
Walesin avointen finaalista on tulossa läpihuutojuttu.
Puolustava maailmanmestari, britti Ronnie O'Sullivan johtaa Kiinan Ding Junhuita murskaavasti erin 7-1 finaalin avaussession jälkeen. Näin ollen O'Sullivan tarvitsee turnauksen voittoon enää kaksi erää kello 21 alkavassa iltasessiossa.

O'Sullivan avasi ottelun vieden kolme ensimmäistä erää. Toiseen hän teki 91:n ja kolmanteen 70:n pisteen lyöntisarjan. Neljäskin oli  menossa O'Sullivanille, mutta Ding onnistui viemään rikkonaisen erän viimeisellä pinkillä.

Ottelu näytti tasoittuvan, kun Ding teki viidenteen erään 55 sarjan. Kiinalaistähti teki kuitenkin pahan pussitusvirheen, ja O'Sullivan tuli ohitse karaten 4-1-johtoon viimeisellä mustalla pallolla.

Lopulta jakson kolme viimeistä erää menivät O'Sullivanille. Kuudenteen erään hän teki ottelun tähän mennessä suurimman lyöntisarjan, 92 pistettä.

Ding Junhui-Ronnie O'Sullivan 1-7

1. frame: 36-70
2. frame: 8-91 (O'Sullivan 91)
3. frame: 15-75 (O'Sullivan 70)
4. frame: 62-55
5. frame: 59-68 (Ding 55)
6. frame: 0-92 (O'Sullivan 92)
7. frame: 48-59
8. frame: 52-80

Mestaruuteen vaaditaan 9 voitettua erää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      NY Times: Tiedustelukomiteaa repivä vuoto tuli Valkoisesta talosta

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää