Atso

Muut lajit

Amerikkalaislehden arvio: ”Suomalaisurheilijat ovat Sotshin Riiviöitä”

Julkaistu:

Olympialaiset
Amerikkalainen The Wall Street Journal -lehti puuttui Leijoniin ja Sami Jauhojärven olympiakultaan: Pelätkää suomalaisia!
Suomen kisamenestys Sotshissa on saanut julkisuutta myös Yhdysvalloissa. WSJ:n jutun otsikossa suomalaisurheilijoita kutsuttiin Riiviöiksi elokuvahahmoihin viitaten.

- Pieni Suomi, joka oikeastaan on aika iso paikka pinta-alaltaan, on ottanut virallisen roolin Sotshin olympialaisten ilonpilaajana, The Wall Street Journalissa kirjoitettiin.

Perusteita löytyi useastakin lajista.

- Suomalaiset eivät pelkästään pudottaneet Venäjää kiekkopeleistä, vaan Sami Jauhojärvi kirjaimellisesti tyrmäsi saksalaisen murtomaahiihtäjän Tim Tscharnken 300 metriä ennen maalia miesten sprintissä, lehdessä luki.

Lehti pohdiskeli hiihtäjien hiihtolinjojen kohtaamista. Tilanteessa Tscharnke kaatui, ja Jauhojärvi karkasi parisprintin voittoon.

- Suomi vei kultamitalin Saksalta, joka jäi Norjan taakse kokonaistilastossa.

Lehti nosti esille myös Enni Rukajärven hopeamitalin lumilautailussa, jonka piti lehden mukaan olla Yhdysvaltain hallintaa, ja naisten viestin, jossa Suomi jätti ”varman mitalistin” Norjan kärkikolmikon ulkopuolelle.

The Wall Street Journal päätti kirjoituksensa varoittaen viikonlopuksi muita maita suomalaisista ilonpilaajista – kyseinen sana suomeksi ja oikein kirjoitettuna.

Myös Jauhojärven nimeen laitettu ä-kirjain antoi huolellisen vaikutelman artikkelista, joka oli ilmeisesti laadittu kuitenkin kepeähköä sävyä tavoitellen ilman ryppyotsaisuutta.

Wall Street Journalin artikkelista uutisoi Suomessa ensimmäisenä uusisuomi.fi.

  • sotshi-2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    2. 2

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    6. Näytä lisää