Joni, Joonas, Jouni

Muut lajit

Valikko

Suomen snookertähti kovan haasteen edessä - kohtaako Ronnie O'Sullivanin?

Snooker
Suomen snookerammattilainen Robin Hull, 39, pelaa huomenna Players Tour Champioship -sarjan kuudennessa osakilpailussa Englannissa.
Hull kohtaa Gloucesterin turnauksen avauskierroksella maltalaisen konkaripelaajan Tony Dragon. Ammattilaiskisoissa Hull on voittanut kaksikon ainoan kohtaamisen: 2001 British Openissa framein 5-4.

Mikäli Hull etenee toiselle kierrokselle, vastustaja on suurella todennäköisyydellä puolustava maailmanmestari Ronnie O'Sullivan.

- Peli kerrallaan mennään. En ole katsellut kaavioita, mutta näin kuulemma on. Kerran olen kohdannut hänet (O'Sullivanin), Thaimaan avoimissa 1997 tuli takkiin 2-5, Hull kertoi puhelimitse Gloucesterista.

Kerroit Twitterissä kolme viikkoa sitten harjoitusmääristäsi: yhdeksässä päivässä, sata tuntia ja 15 000 toistoa. Missä määrissä on liikuttu viime viikot?

- Samoissa. Viimeiset kolme päivää on vedetty rennommin. Treenimäärillä on simuloitu turnauskestävyyttä, eli 3-4 päivän jälkeen rasitustilassa perusasiat pitää pystyä tekemään oikealla tavalla kerta toisensa jälkeen, Hull sanoi.

- PTC-otteluissa (neljään erävoittoon) ensimmäisen framen merkitys on valtava. Pitää olla hereillä heti ensimmäisestä lyönnistä lähtien, Hull painotti.

Hullin ja Dragon, 48, avauskierroksen ottelu alkaa lauantaina Suomen aikaa kello 16.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    9. 9

      Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

    10. 10

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    6. Näytä lisää