Reija

Muut lajit

Näistä lajeista nousi Yle-raivo olympialaisissa: "Kotisohvalta vaikea ymmärtää"

Julkaistu:

Yleisradion lähetykset Lontoon olympialaisista keräsivät paljon palautetta.
Valtaosa palautteesta oli Ylen mukaan myönteistä.

Negatiivinen palaute on koskenut lähinnä suomalaislajeja, joita ei näytetty televisiossa. Pois jäivät sekä Satu Mäkelä-Nummelan alkutaival trap-ammunnoissa että Jarkko Niemisen ensimmäinen tennisottelu.

IS:n lukijat olivat raivoissaan etenkin Mäkelä-Nummelan karsinnan jäämisestä pimentoon (lue lisää tästä jutusta). Myöskään purjehtija Silja Lehtisen venekunnan kaikkia lähtöjä ei nähty televisiossa.

- Kotisohvalta voi olla vaikea ymmärtää, että olympialaisissa ohjelmaa tuottaa kansainvälinen televisiotuotantoyhtiö, joka ei lähetä signaalia aivan kaikesta. Tämä on valitettavaa, mutta ei meidän käsissämme, harmittelee Ylen olympiaprojektin päällikkö Robert Portman.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tieto siitä, mitkä lajit televisioidaan milloinkin, tulee toisinaan hyvissä ajoin, toisinaan ei.

- Esimerkiksi Niemisen ensimmäisen ottelun kohdalla oletimme vielä edellisenä päivänä, että signaali tulee, Portman muistelee tuotantoryhmän viiden viikon urakan ensimmäisiä päiviä.

Hän muistuttaa, että suomalaisilla oli onnea matkassa painin ja judon suhteen. Portmanin mukaan tilanne pysyy tällaisena niin pitkään, kun aivan kaikkea ei kuvata.

Kehuja juontajille ja Yle Puheelle

Myönteistä palautetta on tullut laajalla rintamalla selostuksista, jotka yleensä jakavat mielipiteitä. Lisäksi aiempaa rennompi studiotyöskentely sekä juontajat ja vieraat ovat keränneet kiitosta.

- Lisäksi meidän iso panostuksemme Yle Puheeseen on noussut esille. Sieltä tuli pitkiä, 12-13 tunnin olympialähetyksiä, jotka otettiin hyvin vastaan, Portman kertoo tyytyväisenä.

Parhaimmillaan Ylen lähetystä olympialaisista seurasi yli kaksi miljoonaa suomalaista, katsojaennätys tuli keihään finaalin aikana.

- Kesäaamupäivisinkin lähetykset keräsivät yllättävän hyvin katsojia. Tämä kertoo mielestäni siitä, että suomalaiset haluavat nähdä tällaisia lähetyksiä jatkossakin Ylen kanavilta, Portman analysoi.

Yle lähetti olympialaisista yhteensä noin 450 tuntia ohjelmaa. Kaikki lajit selostettiin suomen lisäksi myös ruotsiksi.

- Kiitosta on tullut molemmilla kielillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    4. 4

      Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

    5. 5

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    6. 6

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    7. 7

      Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

    8. 8

      Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

    9. 9

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    8. 8

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    4. 4

      Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

    5. 5

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    6. Näytä lisää