Usko

Muut lajit

Valikko

"V***aa suunnattomasti"

Aikapulan takia iskenyt paniikki tuhosi Mira Suhosen kilpailun täydellisesti.
Ilmapistooliampuja Mira Suhosesta tuli 2010 ensimmäinen Lontoon olympiapaikan varmistanut suomalainen urheilija.

Kahden vuoden intensiivisen valmistautumisen jälkeen monen asian ei luulisi olympiakisoissa enää yllättävän. Mutta Suhonen meni pahasti paniikkiin, kun vilkaisi kelloa kahden sarjan eli 20 laukauksen jälkeen. 75 minuutin kohdistus- ja ampumisajasta oli kulunut jo niin iso siivu, että viimeisiin 15 laukaukseen jäi aikaa 17 minuuttia.

- Iski paniikki ja kiire ja sitten kävi näin, alkukilpailussa sijalle 32 sijoittunut alavutelainen tilitti.

Suhonen piti itsensä hyvin kasassa, mutta sisällä myllersi:

- Suomeksi sanottuna vituttaa aivan suunnattomasti, Pekingissä 2008 Nevansuu-nimisenä 7:nneksi ampunut urheilija tunnusti.

Vaikka ammunta on herkkä ja ankarasti kilpailtu laji, Suhonen kuului vuoden 2010 MM-kisojen viitosena Suomen raskaaseen kalustoon. 27-vuotias ampuja voitti jo vuonna 2007 EM-hopeaa.

Suhonen ei osannut selittää, miten hänen ajantajunsa pääsi karkaamaan niin pahasti. Harjoituksissa hän on mallintanut 75 minuutin kisasession lukemattomia kertoja.

- Se on ihan erilaista paineettomassa tilassa kuin silloin, kun yrittää saavuttaa jotain.

Kahdeksan ampujan finaaliin olisi tarvittu laadukas, mutta Suhoselle täysin realistinen tulos 385, hänen SE:nsä on 389. Viimeiseen sarjaan olisi vaadittu 97, mutta tulokseksi jäi 89. Suhonen ampui viimeiseen sarjaan peräti viisi laukausta kahdeksan keskiarvolla, mikä tuhosi kisan lopullisesti.

- Lopussa jo vähän naurattikin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    10. 10

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Tosielämän haihurrikaani? Valtava härkähai huuhtoutui myrskyssä keskelle tietä Australiassa

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää