Sami, Samuli

Muut lajit

Urheilijoilla yllättävä pulma olympiakisoissa - liian vähän vessoja!

Julkaistu:

Lontoon olympiakylästä uhkaa tulla surullisen kuuluisa jo ennen varsinaisten kisojen alkua. Tuoreimpana ongelmana tapetille on noussut vessojen ja suihkujen vähäinen määrä.
Ruotsalaislehti Expressenin mukaan suihkuja ja vessoja on olympiakylässä melko vähän paikalla asuvien urheilijoiden määrään suhteutettuna.

Ongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että olympiakylän majoitustilat ovat erityiskäytössä vain kisojen ajan. Olympialaisten jälkeen urheilijoiden huoneet muutetaan tavallisiksi asunnoiksi.

- Olympiakylässä on hyvin täyttä. Osa meidän joukkueemme henkilökunnasta asuu itse asiassa kylän ulkopuolella, koska kaikille ei riitä tilaa, kertoo Ruotsin joukkueen lehdistöpäällikkö Björn Folin.

Intian olympiajoukkeen nimettömänä pysyttelevä edustaja kertoi The Asian Timesille, että osa urheilijoista kokee ongelman hyvin kiusalliseksi.

- On uskomatonta, että urheilijat joutuvat sietämään tällaista maailman suurimman urheilutapahtuman yhteydessä. Se on luultavasti vain seurausta asuntojen suunnitteluun liittyvistä ongelmista, mutta urheilijat alkavat stressaantua, lähde paljastaa.

Folinin mukaan Ruotsin joukkueen sisältä ei toistaiseksi ole kuulunut valituksia. Heidän mukaansa ongelmat voidaan ratkaista käytännönläheisellä tavalla.

- Joukkueurheilijat, esimerkiksi käsipalloilijat, ovat tottuneet asumaan ahtaasti. Valituksia ei ole kuulunut. Urheilijat voivat kehittää tiettyjä rutiineja. On esimerkiksi mahdollista käydä suihkussa heti kilpailun tai harjoitusten jälkeen eikä odottaa siihen saakka, kunnes saapuu asunnolle. Tällaiset pienet asiat on hyvä ottaa huomioon, Folin sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. 6

      Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

    7. 7

      Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

    8. 8

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    9. 9

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    10. 10

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    3. 3

      Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

    4. 4

      Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

    5. 5

      Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

    6. Näytä lisää