Akseli

Muut lajit

Valikko

Tähti kelasi EM-kultaa

Moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti kelasi maanantaina uransa toiseen sadan metrin Euroopan mestaruuteen Hollannissa. Tähti kelasi Stadskanaalissa 100 metriä aikaan 14,25.
Suomalaiset kahmivat kisojen toisena päivänä kolme mitalia. Amanda Kotaja juhli ykkössijaa ratakelauksen naisten 400 metrillä ja pituushyppääjä Ronja Oja täydensi mitalisaaliin pronssillaan.

Porin Tarmoa edustava Tähti on voittanut satasen kaksissa edellisissä paralympialaisissa ja on myös matkan hallitseva maailmanmestari. EM-kisoissa hän on voittanut paraatilajin vain kerran ennen tätä vuotta, vuonna 2005 Espoossa.

Luokassa 54 kilpaileva Tähti jäi hitaalla radalla omasta maailmanennätyksestään 0,49 sekuntia.     

- Lähtö oli ongelmallinen. Kolme ensimmäistä työntöä sutivat sateen liukastamalla radalla. Aika oli hyvä siihen nähden, että rata oli hidas, Tähti kertoi.

Hollannin Kenny van Weeghel kelasi hopeaa ajalla 14,47 ja Saksan Marc Schuh pronssia ajalla 14,95. Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila sijoittui neljänneksi ajalla 15,21.

Hän haki Hollannista nimenomaan mestaruutta.

- Van Weeghel ja Schuh jäivät niin paljon kuin odotinkin, tyytyväinen Tähti kertoi.

EM-kisojen ja kauden aiempien kilpailujen perusteella Tähti on hyvässä vedossa matkallaan kohti Lontoon paralympialaisia, joissa hän tavoittelee kolmatta peräkkäistä 100 metrin kultaa. Myös isän rakentama uusi kelaustuoli on osoittanut nopeutensa.

Tähti on luokassaan maailman vuositilaston ykkönen. Van Weeghel on neljäs, Schuh kuudes ja Mattila 23:s.
 
Kotaja avasi mitalitilinsä

Vampulan Urheilijoiden 17-vuotias Amanda Kotaja saavutti Hollannissa ensimmäisen kansainvälisen arvokilpailuvoittonsa. Luokassa 54 hän kelasi ratakierroksen aikaan 61,26 ja kukisti toiseksi tulleen Ruotsin Gunilla Wallengrenin runsaalla sekunnilla.

Helsingin Kisa-Veikkojen Ronja Oja ponkaisi pronssia naisten pituushypyssä sokeiden luokassa 11 tuloksella 383. Hän jäi ennätyksestään vain yhden sentin. Mikkelin Kilpa-Veikkojen Elisa Montonen sijoittui neljänneksi tuloksella 378.

Lapin Lukon Janne Seppälä sijoittui 100 metrin kelauksessa luokassa 34 neljänneksi ajalla 18,60.   

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    5. 5

      Trumpin Floridan-matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      Atik Ismail näki vasta nyt 38 vuotta sitten lähetetyn kirjeen – sisälsi tarjouksen suurseuralta Englannista

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      Pedofiilihuudot aiheuttivat kohun – Raimo Summanen kommentoi tapausta: ”Pyydän nöyrästi anteeksi”

    10. 10

      Naisen mielipidekirjoitus HS:ssa puhuttaa: Onko sukupuolineutraalius mennyt jo liian pitkälle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    5. 5

      Trumpin Floridan-matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

    6. Näytä lisää