Mauno, Maunu

Muut lajit

Maanteiden kärsimysnäytelmä "Pohjoisen helvetti" poljetaan sunnuntaina

Julkaistu:

Maantiepyöräilyn huippumiehillä ei ole aikaa viettää leppoisaa pääsiäislomaa.
Sunnuntaina ajetaan yksi kevään kovimmista kisoista, pohjoisen helvetiksi kutsuttu Pariisi-Roubaix.

Nimestään huolimatta kisa ei ala Pariisista vaan sen startti siirrettiin jo 1968 Compiègnen kaupunkiin, Pariisin pohjoispuolelle. Maalipaikka on Roubaix’n velodromi.

Pahinta tässä 257,5 kilometrin kisassa ei ole matka vaan sen mukulakiviosuudet. Niitä tämän vuoden reitillä kaikkiaan 27 ja röykyttävää matkaa kertyy 51,5 kilometriä.

Jos sunnuntaille osuu sade, nuo mukulakiviosuudet ovat todella vaikeita, jopa vaarallisia.

Kisajärjestäjät ovat luokitelleet mukulaosuudet niiden vaikeuden mukaan. Täydet viisi plussaa saa neljä osuutta.

Belgialainen, Omega Pharma–Quick Stepin ajaja Tom Boonen, 31, on tämänvuotisen kisan suurin ennakkosuosikki. Hän on voittanut kilpailun jo kolme kertaa, vuosina 2005, 2008 ja 2009.

192-senttinen ja 82-kiloinen Boonen on ehtinyt tänä keväänä voittaa jo Qatarin ympäriajon ja kolme yksipäiväistä kisaa, Gent-Wevelgemin, Flanderin ympäriajon sekä E3 Harelbeken.

Boonen on jäänyt kahdesti (2008, 2009) kiinni kilpailun ulkopuolella tehdyssä dopingtestissä. Molemmilla kerroilla aine oli kokaiini.

Vuosi sitten kisan voitti belgialainen Garmin-tallin Johan van Summeren, joka irtaantui kärkiryhmästä 15 kilometriä ennen maalia.

Tänä vuonna van Summeren on merkitty mies eikä pääse karkaamaan samalla tavalla.

Suosikkeihin luetaan myös BMC:n norjalainen Thor Hushovd, italialainen Alessandro Ballan ja amerikkalainen Taylor Phinney sekä Skyn espanjalainen Juan Antonio Flecha.

Yksi ennakkosuosikki viime sunnuntaihin saakka oli Sveitsin Fabian Cancellara, mutta hän ei ole mukana, koska kaatui sunnuntaina Flanderin ajossa. Cancellaran neljästä kohdasta murtunut solisluu korjattiin leikkauksessa maanantaina Baselissa.

Nyt hän on toipilaana neljästä kuuteen viikkoon ja palaa kisoihin viimeistään toukokuun lopulla. Cancellara ei usko, että loukkaantuminen haittaa valmistautumista Lontoon olympiakisoihin.

Toipilasta ilahduttaa se, että hänen vaimonsa Stefanie odottaa perheeseen toista lasta, joka syntyy kesällä. Pariskunnalla on ennestään kuusivuotias tytär Giuliana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Krp: Uutta tietoa Turusta – yksi uhreista onkin britti

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

    3. 3

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    5. 5

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    6. 6

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    7. 7

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    8. 8

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Krp: Uutta tietoa Turusta – yksi uhreista onkin britti

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: KRP pitää tiedotustilaisuuden Turun puukotuksista

    3. 3

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    5. 5

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    6. Näytä lisää