Maarit, Reetta, Marketta

Muut lajit

Valikko

Hietaniemi ja Ala-Huikku iskussa esiolympialaisissa

Julkaistu:

Suomalaispainijat Rami Hietaniemi ja Jarkko Ala-Huikku painivat pronssille kreikkalais-roomalaisen painin esiolympiakisoissa Lontoossa lauantaina.
Normaalia sarjaansa ylemmässä painoluokassa (alle 96 kg) otellut Rami Hietaniemi kukisti pronssiottelussa Viron Alo Toomin 2-1 (1-0, 0-1, 1-0).
Mitali irtosi tarkalla puolustuspelillä ja kahdella puolustuspisteellä.

- Pronssiottelu oli sellainen rutiinisuoritus. Tuttu virolainen kaveri oli vastassa, Hietaniemi sanoi.

Ylemmässä painoluokassa painiminen vaati veronsa, etenkin kun kaikki kolme ottelua venyivät kolmeen erään.

- Raskas päivä, mutta jaksoin hyvin painaa painoerosta huolimatta. Ehkä olin itse vastaavasti muita nopeampi joissakin tilanteissa. Hyvä treenipäivä, Hietaniemi kertoi.

Suomen painimaajoukkueen valmentaja Juha Virtanen näki, että Hietaniemi olisi hyvin voinut ratkaista pronssiottelun jo toisessa erässä.

- Toiseen erään sattui pieni virhe. Tarkkaa painia oli, vähän epätyypillistä Ramia.

 Olympiapaikan Lontooseen jo varmistanut Hietaniemi voitti syksyllä MM-pronssia alle 84-kiloisten sarjassa Istanbulissa.
 
Ala-Huikulle luovutusvoitto

Jarkko Ala-Huikku selvisi alle 66-kiloisten sarjassa hieman Hietaniemeä helpommalla.

Vuoden 2007 Euroopan mestari (alle 60 kg) sai pronssinsa luovutusvoitolla, sillä norjalainen Marius Blomstadli Thommesen ei kyennyt ottelemaan käsivammansa takia.

Normaalia sarjaansa ylempänä otellut Ala-Huikku kaatoi avausottelussaan Ruotsin Sharur Vardanyanin 2-0 (2-0, 1-0). Toisella kierroksella turnauksen voittoon paininut Etelä-Korean Hyen-Woo Kim kaatoi suomalaisen täsmälleen samoin lukemin.

Jani Haapamäki (alle 60 kg) ei paininut sairastumisen vuoksi, ja Sasu Kaasinen (alle 74 kg) joutui luovuttamaan avausottelunsa olkapäävamman takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    4. 4

      O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

    5. 5

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    6. 6

      Vain 35-vuotias laulajalupaus menehtyi kesken konsertin – Sähköiskun epäillään aiheuttaneen sydämenpysähdyksen

    7. 7

      Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

    8. 8

      Nainen loukkaantui vakavasti jäätyään kaivinkoneen alle Vaasassa: ”Kuljettaja huomasi nytkähdyksen”

    9. 9

      3 parasta vinkkiä keittiön tiskialtaan puhdistamiseen – kohta kiiltää!

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

    6. 6

      Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

    7. 7

      Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

    8. 8

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    9. 9

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    4. 4

      O.J. Simpsonin, 70, kohtalo ratkeaa tänään – tällainen oli kivinen tie supertähdestä linnakundiksi

    5. 5

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    6. Näytä lisää