Kaapo, Gabriel

Muut lajit

Valikko

5. Henri Hirvikoski, Kauhajoki

Kauhajoen Karhun edustusjoukkueessa pelaava Henri Hirvikoski, 25, toimii myös joukkueen A-tyttöjen valmentajana.
Valmentamisen kautta hän haluaa antaa lajille takaisin kaikkea sitä hyvää, mitä itse on harrastuksensa kautta saanut.

Hirvikoski on noin seitsemän vuoden ajan valmentanut koripallosta kiinnostuneita lapsia ja nuoria oman urheilu-uransa ohella. Kauhajoella hän valmentaa nyt toista vuotta.

Lapset ja nuoret ovat lähellä miehen sydäntä, ja hän on toiminut vuoden taaperoiden parissa lastentarhan ohjaajanakin. Seurasta häntä kuvaillaan hyväntuuliseksi ja empaattiseksi nuoreksi mieheksi, joka kannustaa kutakin nuorta kehittymään omien vahvuuksiensa ja heikkouksiensa mukaan.

Miltä nyt tuntuu, kun sinut on valittu 10 finalistin joukkoon?

- Aika yllättävältä, en ollut kuullutkaan asiasta. Hyvältä tuntuu, kun kerran lasten ja nuorten asialla ollaan.

Miksi aikoinaan ryhdyit valmentamaan lapsia ja nuoria?

– Pelaan itse miesten edustusjoukkueessa, ja valmennustyön kautta haluan antaa takaisin lajille. Minulla on ollut aina hyviä valmentajia ja haluan siirtää saamaani tieto-taitoa eteenpäin. Toimiminen lasten ja nuorten kanssa on myös lähellä sydäntäni.

Millainen on hyvä nuorisovalmentaja?

– Tulee toimeen lasten kanssa ja osaa asiansa. Taitaa kyseessä olla vähän kutsumusammattikin. Aika nopeasti huomaa, onko tehtävään sopiva.

Miksi juuri sinut kannattaisi valita kantamaan olympiatulta?

– Millaisenkohan mainospuheen sitä pitäisi? Olen iloinen, reipas ja positiivinen mies, joka on aina lasten ja nuorten asialla.

Mitä se merkitsisi sinulle, jos juuri sinut valittaisiin?

– Se olisi erittäin hieno juttu, olisin erittäin otettu tästä kunniatehtävästä. Lupaan hoitaa tehtävän esimerkillisesti.

Ota kantaa

Kuka on suosikkisi soihdunkantajaksi?

1. Juha Heinänen, Lohja 10% 2. Leo-Pekka Tähti, Pori 10% 3. Mia Paatsalo, Espoo 10% 4. Iiro Maukonen, Kuopio 10% 5. Henri Hirvikoski, Kauhajoki 10% 6. Ida Alhbom, Vaasa 10% 7. Vesa Ilen, Jyväskylä 10% 8. Jarmo Sainio, Rovaniemi 10% 9. Simo Tynkkynen, Lempäälä 10% 10. Mirva Kokko, Liperi 10%
Ääniä yhteensä 0

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    2. 2

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Valvira varoittaa lääkäreitä valepotilaista – ”Vakava vaara”

    7. 7

      Poliisi löysi alastoman vainajan lattialta Keravalla – epäillyn vangitsemis­oikeudenkäynnissä erikoinen episodi

    8. 8

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    9. 9

      Reuters: Venäjä siirsi tankkeja aivan Ukrainan rajan tuntumaan

    10. 10

      Metalliverstas roihuaa Porvoossa – palomiehet purkavat kattoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    2. 2

      Saara Aalto pokkasi palkinnon antavassa kaula-aukossa ja nahkahousuissa – herkistyi saamastaan hyväksynnästä

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. Näytä lisää