Olga, Oili

Muut lajit

Valikko

Järkyttävä moka - Koivuniemelle uran katkerin häviö!

Julkaistu:

Selitykset eivät auta, eivätkä lohduta. Keilailun suomalaistähti Mika Koivuniemi mokasi yhden uransa tärkeimmistä heitoista.
Keilaaja Mika Koivuniemi koki uransa katkerimman häviön myöhään sunnuntaina Suomen aikaa Yhdysvaltain avoimen kilpailun loppuottelussa New Jerseyssä.

Hän missasi 10-keilan 10-ruudussa, kun paikko olisi riittänyt voittoon.

- Kaikella on tarkoituksensa. En vielä tiedä mikä on tämän, mutta jonain päivänä, Koivuniemi pohti tuoreeltaan.

Koivuniemi on yksi kiertueen parhaista paikkaajista, joten missi yksittäisestä keilasta oli järkytys. Hän epäonnistui yhdessä uran tärkeimmistä heitoista. Koivuniemi pohti, että ajatukset karkasivat.

- En ole aiemmin hävinnyt finaalia tällä lailla.

Kuva kertoo kaiken. Ohiheiton jälkeen Koivuniemi makaa vauhdinottoradalla vatsallaan kasvot käsien välissä. Hän hävisi toisen kerran Openin finaalin Norm Dukea vastaan. Nyt sarjoin 216-225. Kolme vuotta sitten Duke löi Koivuniemen 224-216.

- Tiedän tarkalleen, miltä Mikasta tuntui. Hän ei unohda tätä ikinä, Duke sanoi tiedotteessa.

Kolme vuotta sitten Duken piti paikata inhottava 2-4-5-8-ryhmä 10-ruudussa, jotta voitti. Duke muisteli, että ennen heittoa hänen jalkansa olivat hyytelöä. Duke vertasi tilannetta huippugolfarin epäonnistumiseen 18. reiällä metrin voittoputissa.

- Tuntuu pahalta Mikan puolesta. Olin jo luovuttanut, Duke sanoi.

Koivuniemi ei ollut ainoa finalisteista, jota onni hylki ratkaisuhetkellä. Porrasfinaalin toisessa ottelussa Openin viimevuotinen voittaja Bill O'Neill oli jo voittamassa Ryan Shaferia, kun heitti ammottavan paikkaamattoman reiän 10-ruutuun ja hävisi. Seuraavassa ottelussa Shafer koki kovia, kun häneltä jäi Koivuniemeä vastaan kaatojonon keskelle paikkaamaton 7-10-reikä.

Ehkä Koivuniemeä lohduttaa se tieto, että hän johtaa ylivoimaisesti ensimmäistä kertaa keilattavaa Maailman-kiertuetta. Koivuniemi voitti kiertueen avauksen BM-turnauksen Helsingissä, oli kolmas Mastersissa pari viikkoa sitten Renossa ja nyt toinen New Jerseyssä.

- Täytyy vain olla positiivinen. Voitin kuitenkin isoimman kisan koskaan (miljoonan dollarin Mestarien turnauksen kuukausi sitten). Muutenkin kausi on ollut mahtava, Koivuniemi sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. 6

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    7. 7

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    5. 5

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    6. Näytä lisää