Perttu

Muut lajit

Tässä on vuoden luetuin urheilujuttu!

Julkaistu:

2010 oli olympiavuosi ja kesällä pelattiin jalkapallon MM-kisat. Et ikinä arvaa, mikä on ollut vuoden klikatuin urheilujuttu.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun ryhdytään valitsemaan vuoden parhaita urheilijoita ja ikimuistoisimpia urheilutekoja.

Tässä virallisia listoja odotellessa hiukan toisenlainen lista. Nimittäin sellainen, jonka ovat oikeastaan laatineet IS:n verkkosivujen lukijat.

Katsotaanpa, mitä olivat urheiluvuoden merkittävimmät tapahtumat, jos mittarina käytetään sitä, mistä asiasta kertovia juttuja on Ilta-Sanomien verkkosivuilla klikattu eniten.

Tämä on armoton lista. Tässä eivät paina mitkään lajiniiloudet eikä virallinen propaganda. Tässä painaa ainoastaan se, mikä teitä, lukijoita on kiinnostanut urheilussa vuonna 2010.

Top kympin ulkopuolelle jää niukasti kaksi aihetta Vancouverin olympiakisoista. Kanadan naisjoukkue yltyi juhlimaan olympiakultaa alkoholin voimalla kaukalossa ja Suomen viestinaiset olivat keskenään riidoissa.

Juttuja pääset lukemaan klikkaamalla otsikosta. Arkistojen aarteet avautuvat samaan ikkunaan, joten pääset takaisin tähän juttuun kätevimmin back-nappulasta.

10. Näillä puheilla Saku Koivu herätti Leijonat

Leijonakapteeni Saku Koivu piti olympiakisojen pronssiottelun toisella erätauolla joukkueelleen kurinpalautuksen, joka sytytti pelaajat taistelemaan. Peli oli ennen Koivun palopuhetta numeroissa 3-1 Slovakian hyväksi, mutta Leijonat tekivät kolmannessa erässä neljä maalia ja veivät pronssimitalit.

9. Tragedia kaukalossa - kiekkotuomari menetti henkensä

Onnettomuus sattui Norrlandissa pelatun junioriottelussa. 62-vuotias linjatuomari seisoi toisen joukkueen vaihtoaition edessä, kun hyökkäävän joukkueen pelaaja palautti kiekon voimalla vastustajan alueelle.

Epäonninen tuomari sai kiekosta osuman niskaansa - juuri kypärän reunan alapuolelle - ja lysähti välittömästi jään pintaan.

8. Näin hurja on Vancouverin kelkkarata – testaa itse!

Georgialainen ohjaskelkkailija Nodar Kumaritashvili, 21, kuoli traagisesti kelkkailuharjoituksissa. Hän putosi kelkasta radan viimeisessä mutkassa yli 140 kilometrin tuntivauhdista ja iskeytyi radan metallisiin rakenteisiin.

IS:n nettisivulla oli sittemmin linkki osoitteeseen, jossa saattoi radan saattoi laskea ikäänkuin virtuaalisesti. Nyttemmin linkin takaa ei enää löydy tuota rataesittelyä.

7. Kovalaisen ensi kauden talli selvisi!

Vielä pari vuotta sitten tämä lista olisi ollut täynnä formulauutisia, mutta eipä ole enää. Mutta se kiinnosti, kun Heikki Kovalaisen kerrottiin jatkavan Lotus-tallissa. Asiasta kertoi IS Urheilulle tallipäällikkö Tony Fernandes Singaporessa.

6. Selänne lupaa: Piikki auki olympiafinaalin ajaksi!

Teemu Selänne lupasi ennen olympiaturnauksen alkua tarjoavansa Espoossa sijaitsevan Kivenlahden Seurahuoneen asiakkaille ilmaista juomaa koko olympiafinaalin ajan, mikäli Suomi pelaa finaalissa.

Teemulta säästyi rahat.

5. Ruotsalaiset epäilevät: Hävisikö Suomi tahallaan?

Ruotsi voitti Suomen olympiakiekossa, ja sen seurauksena Ruotsille tulikin jatkopeleissä ennakkoon kovempi vastustaja. Ruotsissa alettiin ihmetellä, hävisikö Suomi tahallaan.

No, Suomi kohtasi välierässä USA:n. Tuosta ottelusta kertova artikkeli ei ole suosituimpien listalla.

4. 15-vuotiaan luistelijan stringiasu hämmentää Vancouverissa

Japanin olympiajoukkueen nuorin pikaluistelija Miho Takagi, 15, hätkähdytti Vancouverissa. Hänellä oli asu, josta ikäänkuin näytti kuultavan alta pienenpienet stringit.

3. Juti tykitti nuuskaa, kun presidentti saapui aitioon

Tästäkös mekkala nousi. Leijonien joukkueenjohtajalla Timo Jutilalla oli muita kiireitä, kun presidenttipari tuli seuraamaan välieräottelua. Ehdoton klassikko!

2. Luistin viilsi kiekkoilijan kaulan auki

Jo toinen uutinen Ruotsin kiekkoilun alasarjoista, hurja tapaus tämäkin. Joakim Englund kaatui kaksinkamppailutilanteessa, jolloin kotijoukkueen hyökkääjän luistin viilsi hänen kurkkunsa auki. Pelaaja kuitenkin säilyi hengissä.

1. Se vuoden luetuin urheilijuttu löytyy täältä

Olihan helppo arvata, mikä se on! Tätä juttua urheilulukijat ovat tänä vuonna pitäneet kiinnostavimpana. Ei ihme, onhan tuon aiheen takana merkittävä amerikkalainen urheilumedia ESPN.

Ennenkuin tuon ylläolevan listan ottaa kovin ryppyotsaisesti, kannattaa muistaa, että suurten voittojen, MM-finaalien ja massiivisten tapahtumien sattuessa IS:n sivuilla on yleensä useita juttuja saman aiheen ympäriltä. Silloin yksittäiset uutiset eivät kerää niin suuria kävijämääriä, vaan eri lukijat lukevat eri osia kokonaisuudesta.  Siksi tällä listalla ei näy futisfinaaleja, kiekkopelejä tai merkittävimpiä mäkikisoja.

Alla on IS:n urheilukolumnisti Pekka Holopaisen lista urheiluvuoden mieleenpainuvimmista tapahtumista. Sekin on varmasti erilainen kuin ne listaukset, joita lähestyvä vuodenvaihde taas tuo.

Ota kantaa

Kiinnostavin?

Saku Koivu herätti 7% Tuomari kuoli kaukaloon 43% Vancouverin kelkkarata 1% Kovalaisen talli 3% Selänteen piikki auki 12% Ruotsalaisten hölynpöly 6% Japanilainen stringi 10% Juti tykitti 7% Luistin viilsi 3% Vesipallo 8%
Ääniä yhteensä 317

Urheilugaala

  • Suomen Urheilugaalassa 10. tammikuuta pannaan taas järjestykseen suomalaista urheilua. Yleisöäänestyksellä valitaan sykähdyttävin urheiluteko ja urheilutoimittajat valitsevat vuoden urheilijan. Lisäksi palkitaan urheiluvaikuttajia ja urheilijoita useissa eri kategorioissa.
  • Äänestää voi osoitteessa www.suomenurheilugaala.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    6. 6

      Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

    7. 7

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    8. 8

      Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

    9. 9

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    10. 10

      Tämä bestmanin puhe tullaan muistamaan! Pornosivusto mukana juonessa, morsian repesi nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    7. 7

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    10. 10

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    6. Näytä lisää