Tiina, Kirsi, Krista

Muut lajit

Valikko

Robert Helenius haluaa iskeä "jättiaskeleen oikeaan suuntaan"

Julkaistu:

Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan suomalaislupaus Robert Helenius on itsevarmoissa tunnelmissa ennen uransa suurinta ottelua.

Helenius kohtaa 30. tammikuuta Saksan Neubrandenburgissa yhdysvaltalaisen Lamon Brewsterin, joka oli WBO-liiton raskaan sarjan maailmanmestari vuosina 2004-06.

- Olen varma menestyksestäni, vaikken ole koskaan ollut kehässä Brewsterin kaltaisen tähden kanssa. Minulla on häntä parempi ulottuvuus ja aion pitää hänet aisoissa vasemmalla suorallani, Helenius sanaili Sauerland-tallinsa tiedotteessa.

- Minulla on suuria suunnitelmia, ja saavuttaakseni ne minun täytyy jatkaa kehittymistä. Voitto Brewsteristä olisi jättiaskel oikeaan suuntaan.

Helenius on voittanut ammattilaisuransa kaikki kymmenen ottelua. Brewster on hävinnyt viisi käymästään 35 ottelusta.

Brewsterin piti otella toukokuussa Helsingissä Juho Haapojaa vastaan, mutta ottelu peruuntui viime hetkillä.

Neubrandenburgin illan pääottelussa Amin Asikaisen vanha kilpakumppani Sebastian Sylvester puolustaa keskisarjan IBF-liiton mestaruuttaan espanjalaista Pablo Navascuesia vastaan.

  • Nyrkkeily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  4. 4

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. 6

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Charlie-vauvan tapaus kuohuttaa – vakavasti sairasta poikaa hoitavaan sairaalaan sataa tappouhkauksia

  4. 4

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  5. 5

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  6. Näytä lisää