Iivari, Iivo

Muut lajit

Dopingista kärynnyt Rosberg sai kilpailukiellon

Julkaistu:

Suomen ammattinyrkkeilyliitto (SAN) on tuominnut Jarno Rosbergin vuoden kilpailukieltoon.

- Ammattinyrkkeilyssä kilpailukieltojen pituus vaihtelee maailmalla kolmesta kuukaudesta ylöspäin. Käytimme omaa harkintaamme, SAN:n sihteeri Pertti Augustin kertoi IS Urheilulle.

Rosbergin leiri on ilmoittanut tyytymättömyytensä päätökseen.

- Todennäköisesti asian käsittely jatkuu oikeudessa, Augustin jatkoi.

Rosberg antoi positiivisen dopingnäytteen 27. marraskuuta Juho Haapojaa vastaan käymänsä SM-ottelun yhteydessä. Rosberg voitti ottelun tuomariäänin 2-1.

Ottelun tulos mitätöidään, ja mestaruusvyö palaa Haapojan lanteille.

SAN:n käyttämä kölniläinen laboratorio totesi Rosbergin näytteen sisältäneen anabolisen steroidin metandienonin johdosta. Metandienonia käytetään lihasten kasvattamiseen. Se ei ole tavanomainen, laillinen lääkevalmiste.

SAN ei ole sitoutunut Suomen Antidopingtoimikunnan tai Maailman Antidopingtoimikunnan WADAn sääntöihin.

Pillereitä salakuljetetaan Suomeen niin idästä kuin lännestäkin. Yleisin Suomessa takavarikoitu tabletti on viisi milligrammaa metandienonia sisältävä Methandrosterolon.

  • Nyrkkeily
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. 6

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  7. 7

    Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

  8. 8

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  9. 9

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  10. 10

    Video: Puistonvartijat ikuistivat karhuperheen hellyttävän heräämisen Alaskassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  5. 5

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  6. 6

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  7. 7

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  8. 8

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  9. 9

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  10. 10

    Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  5. 5

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  6. Näytä lisää