Minna, Vilma, Miina

Musiikki

Valikko

Anna Puu herkistyi kyyneliin Vain elämää -konsertissa – pelkäsi meikkiensä puolesta

Julkaistu:

Vain elämää
Keikan ensimmäinen herkistyminen nähtiin vasta sen loppupuolella, kun Chisu esitti tulkintansa herkästä Mestaripiirros-kappaleesta.
Viidennellä Vain elämää -kaudella nähtiin kenties vähemmän kyyneliä kuin aiemmilla, kun artistit keskittyivät enemmän hauskanpitoon. Sama linja jatkui perjantain konsertissa Hartwall-areenalla.

Ensimmäinen varsinainen herkistyminen nähtiin kello 20 alkaneella keikalla vasta noin kello 22.15, kun Chisu asteli esittämään Anna Puun Mestaripiirros-kappaleen.

Mikrofoniin tarttunut Chisu kiitteli ohjelman bändiä ja kuvausryhmää heidän tekemästään uskomattomasta työstä. Kiitoksien ja hehkutuksen jälkeen Chisu pukeutui hopeiseen kruunuun ja esitti Mestaripiirroksen mieskuoron säestämänä, kuten ohjelmassakin.

Kappale herkisti Annan kyynelten partaalle ja hän joutui kuivaamaan silmänurkkiaan astellessaan lauluvuoroon.

– Mulle on tehty niin hienot meikit, että en viitsi itkeä niitä poskille, Anna kommentoi herkistymistään.

Anna tarttui herkän hetken jälkeen kuitenkin luottavaisin mielin kitaraansa ja esitti Suvi Teräsniskan Aamun koin.

Lauri Tähkä ja Mikael Gabriel innostuivat niin Annan esityksestä, että pyörittivät toisiaan lavalla ja yleisökin nousi käytäville tanssimaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Auto suistui tieltä ja syttyi tuleen Oulussa – kuljettaja kuoli

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    6. 6

      Monacossa huhuillaan: F1-kuskille pian potkut?

    7. 7

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    8. 8

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Naiset kertovat kuinka kipeää tekee, kun mies ei halua seksiä: ”Ehkä en ole tarpeeksi kaunis”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Auto suistui tieltä ja syttyi tuleen Oulussa – kuljettaja kuoli

    4. 4

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    5. 5

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    6. Näytä lisää