Hanna, Johanna, Jenni

Musiikki

Valikko

Jos Saara Aallon menestys onkin totta?

Julkaistu:

JOS joku on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä on sitä, nimittäin:
JOS päästäisi sellaisen ajatuksen päähänsä, ettei Saara Aallon menestys Britannian X Factorissa olekaan ihan täysin sattumaa, alkaisivat nähdyt yliampuvan dramaattiset käänteet ja videoklipit kilpailusta ja kulisseista vaikuttaa loogisilta, nimittäin:

JOS omistaisin yhden maailman tuottavimmista tv-ohjelmista johon kaipaisin lisädraamaa, saattaisin käsikirjoittaa sitä ihan hieman. Saattaisin valita Britanniasta henkisesti kaukana olevan maan, tuoda sieltä jonkun eksoottisen mutta taitavan laulajan. Saattaisin pitää hänet mukana kilpailussa lähes loppuun saakka ja luoda jokaiseen käänteeseen roppakaupalla draamaa. Saisin tällaisen laulajan helposti, nimittäin:

JOS olisin pienellä suomenkielisellä alueella työskentelevä kouluttautunut musiikin ammattilainen, jolle tarjottaisiin mahdollisuutta lähteä yhdelle maailman suurimmista musiikkimarkkinoista oikotietä tai jopa korvausta vastaan, lähtisin heti. Työkeikka olisi helppo, nimittäin:

JOS tietäisin pääseväni kilpailussa pitkälle, voisin jopa muuttaa Englantiin managerini kanssa muutamaksi kuukaudeksi muun muassa luomaan kontakteja. Niitä tarvitsisin myöhemmin, nimittäin:

JOS koko kilpailuni olisi pelkkää käsikirjoitusta, tietäisin putoavani – käsikirjoituksen mukaisesti – hurjan dramaattisesti juuri ennen joulua, nimittäin:

JOS ehtisin esittää jossakin viimeisistä lähetyksistä Britanniassa ja Suomessa aina ihastuttaneen jouluisan Walking in the air -kappaleen, voisin jäädä luomaan uraa ulkomaille. Tai palata Suomeen, nimittäin:

JOS tämä koko kirjoitus onkin ollut ihan pelkkää jossittelua, me saamme joka tapauksessa nauttia show’sta täysillä täällä koti-Suomessa – Saara Aaltohan on ihana!
  • X Factor

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Markukselle annettiin 15–20 prosentin mahdollisuus selvitä leikkauksesta: ”Se tunne, kun alat nukkumaan ja suurella todennäköisyydellä et enää herää”

    4. 4

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    5. 5

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    6. 6

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    7. 7

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    8. 8

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    9. 9

      Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

    10. 10

      Anna-Liisa Tilus iloitsee poikansa siirrosta jalkapallon mahtimaahan: ”Niin ylpeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Markukselle annettiin 15–20 prosentin mahdollisuus selvitä leikkauksesta: ”Se tunne, kun alat nukkumaan ja suurella todennäköisyydellä et enää herää”

    4. 4

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    5. 5

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    6. Näytä lisää