Akseli

Musiikki

Valikko

Cheek nousi tähtiin, romahti ja sai diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön – ”En halunnut enää elää”

Musta lammas
Cheek kasvoi Jare Tiihosta suuremmaksi ja lopulta kaikki oli päättyä romahdukseen.

”HÄN, joka keinussa jumalten keinuu, välillä taivaan ja helvetin heiluu. Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu”,
laulaa Suomen kenties kaikkien aikojen suurimmaksi kasvanut räppäri Cheek viimeiseksi julistamallaan Alpha Omega -levyllä.

Keinu-kappale tiivistää torstaina ilmestyneen JHT – Musta lammas -kirjassa (Otava) kerrotun Lahden kasvatin, Jare Tiihosen tarinan. Mikko Aaltosen kirjoittaman kirjan esipuheessa Tiihonen lupaa jakaa elämäntarinansa raa’an rehellisesti – ja niin hän myös tekee. Kirjassa käsitellään rankka nuoruus, ristiriitainen suhde isään, uran nousut ja laskut, pettymykset rakkaudessa sekä henkiset romahdukset.
  • Katso jutun pääkuvana olevalta videolta, mitä Cheekin läheiset ovat sanoneet kirjasta.

Nyt 34-vuotias räppäri tottelee nimeä Cheek, mutta kamppailu Cheekin ja Jaren välillä on kasvanut vuosi vuodelta. Lahden Patoniityssä kasvanut Jare löysi räpin teini-ikäisenä. 18-vuotiaana hän nousi ensimmäistä kertaa yleisön eteen esiintymään Lahden Taiteiden yössä.

”Oman äänen kuuleminen on tuskallista, tuntuu kuin sanat sotkeutuisivat toisiinsa, mutta en piittaa. Kurtistan otsaani, tiedän näyttäväni saatanan vihaiselta ja annan syljen roiskua”, Jare kertoo kirjassa.

CHEEK on paitsi ihailtu ja rakastettu, myös vihattu hahmo. Itsestään, rahasta ja leveästä elämästä sanoituksissaan kertova räppäri ei ole sopinut perinteiseen suomalaiseen muottiin. Jaressa syttyi menestymisen palo jo nuorena.

Vuonna 2012 kuollut isä Heimo oli Jarelle esikuva ja opettaja. Heimo opetti, ettei koskaan saa hävitä eikä tapellessa potkia. Kirjassa käy ilmi, että äiti Aini ei aina ollut innoissaan siitä, kuinka Jaresta kasvoi isänsä kaltainen. Perheen elämä oli välillä tuulista: kaksoisveli Jere erotettiin koulusta, hän joutui hetkeksi psykiatriseen sairaalaan ja vanhemmat olivat eron partaalla.

”Olemme perheterapiassa. Äiti on halunnut tuoda meidät tänne, koska hän on huolissaan perheemme tilanteesta. Hän on pyytänyt mukaan myös Heimoa, mutta tämä ei suostunut. Heimo on kalassa, niin kuin aina silloin, kun pitäisi olla jossakin epämiellyttävässä tilaisuudessa. Heimon mielestä Tiihosen perheessä ei ole ongelmia”, Jare kertoo kirjassa vuodesta 2000.

Heimolta periytyi myös rahan tärkeys.

”Uskon, että on viisautta pelätä köyhyyttä. Se pelko iskostui minuun jo lapsena.”

VUONNA 2000 Jaresta tuli Cheek, hän liittyi lahtelaiseen Fifth Element -kollektiiviin ja vuotta myöhemmin julkaisi ensimmäisen omakustannelevynsä. Uran hidas mutta varma nousukiito jatkoi vuoteen 2006. Sitten tuli Jaren elämän ensimmäinen romahdus. Hän sai paniikkikohtauksen astuessaan ulos lahtelaisesta ostoskeskuksesta.

”Yhtäkkiä en saanut henkeä, ja sydän twistasi tuntuvasti, vaikka kävelin rauhallista vauhtia. En kestänyt muita kadulla kulkevia ihmisiä, en halunnut olla heidän joukossaan. -- Aivoissani ei liikkunut mitään, mutta tunsin, että sydämeni löi vähintään sata iskua minuutissa”, hän kuvailee kohtausta.

Jare ymmärsi tarvitsevansa apua, ja hakeutui terapeutin vastaanotolle. Terapeutin mukaan hänellä oli ”tavallista voimakkaampi tarve hallita itseään ja lähiympäristöään”.

”Joskus sellaisia ihmisiä kutsutaan kontrollifriikeiksi. Räppiartistin julkinen profiilini oli kasvamassa liian isoksi Lahden kokoiseen kaupunkiin, mikä oli johtanut siihen, etten kokenut pystyväni kontrolloimaan tilannetta niin hyvin kuin olisin halunnut. -- Oli saatava irtiotto Lahdesta, tai palaisin loppuun”, Jare pohti ja päätyi lopulta muuttamaan Lahdesta Helsinkiin.

CHEEKIN vuonna 2007 ilmestyneellä Kasvukipuja-levyllä on kappale, jolla Jare käsittelee ensimmäistä kertaa mielensä ongelmia. Mielialat ylös alas syntyi, kun Jare huolestui mielialojensa äkkinäisistä heilahduksista.

”Joskus tuntuu et on maailman onnekkain, mut samaan aikaan niskas painolastii tonneittain. Mä tunnen olevani aina vapaa kaikest, mut samaan aikaan ootan et heräis painajaisesta”, kuuluu kappaleen kolmas säkeistö. Se ennusti pelottavankin vahvasti tulevaa.

Helsingissä elämä tuntui kuitenkin vihdoin helpommalta. Vuonna 2007 Cheek solmi uuden levytyssopimuksen Rähinä Recordsin kanssa, 2008 Liekeissä-kappale räjäytti pankin ja Jare löysi rakkauden. Silti vain vuotta myöhemmin alkoi helvetti, lomalla Malagassa.

”Yhtenä aamuna vain tiesin, että nyt on hätä. Muutos mielialassani oli raju ja nopea. -- Oli niin sanotusti täydellinen lomapäivä, ja minä tahdoin vain hypätä parvekkeelta alas. Halusin kuolla. Tunne oli kiistaton ja kauhistuttava: en halunnut enää elää”, Jare kertoo kirjassa.

Hän haki jälleen apua – alkoi käydä terapiassa, aloitti Ketipinor-lääkityksen ja sai vihdoin diagnoosin: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkärin mukaan hän oli ollut siihen taipuvainen todennäköisesti syntymästään saakka. Myös paniikkikohtaukset jatkuivat, ja vakava suhde päättyi eroon.

”Rakkaus ei onnistunut tukahduttamaan vuosikausia kestäneen maanisuuden kylvämää tuhon kipinää. Juuri kun kaiken piti olla paremmin kuin koskaan, juuri kun kuvittelin päässeeni pysyvästi valoon, tulikin täydellinen pimeys”, Jare joutui toteamaan vuonna 2009.

SITTEMMIN lääkkeet sekä terapia ovat pitäneet mielialojen helvetit ja taivaat kurissa. Cheek on noussut vuonna 2012 julkaistun Sokka irti -albumin jälkeen maan suosituimmaksi räppäriksi, laulanut itsensä ihmisten sydämiin Vain elämää -ohjelman ensimmäisellä kaudella, täyttänyt jäähallit ja stadionit ja elänyt elämää, jollaisesta monet vain haaveilevat.

Jossakin kohtaa Jare ymmärsi lopullisesti, että Cheekin on oltava oma, erillinen hahmonsa.

”Cheek oli nielaissut Jaren sisuksiinsa. -- Kuka oikein olen? Olenko huoramainen kusettaja vai suomalainen superstara? Vai olenko kenties molempia? Voiko suomalaista superstaraa olla olemassakaan? Vai olenko ensimmäinen siinä lajissa? Katselin itseäni peilistä ja mietin, kuka toi tyyppi on.”

Elokuussa 2014 Cheek jäi tauolle ja Jare suuntasi reissuun. Los Angelesissa hän aloitti Alpha Omega -levyn nauhoitussessiot. Siellä syntyi myös Keinu, jonka kertosäkeeseen Jare lainasi idean Eino Leinon Jumalien keinu -runosta. Myös Leino kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Reissussa Jare ajautui jälleen epävarmuuteen itsensä ja uransa suhteen: ”Minä loin Cheekin, jotta voisin tehdä mitä haluan, toteuttaa itseäni ja olla vapaa niistä asioista, jotka suurinta osaa ihmisistä kahlitsevat. Mutta nyt Cheek on ajamassa minua nurkkaan.”

Lopulta levy löysi muotonsa, Cheek palasi vuoden tauon jälkeen Tampereen Blockfestin lavalle ja ilmoitti aloittaneensa kolmivuotissuunnitelmansa ensimmäisen osan. Kirja oli toinen, ja se kolmas on kenties elokuva.

Kirjassaan Jare Tiihonen kertoo pohtineensa jo vuonna 2009 kuinka kauan räppielämää voi elää. Ehkä kolmekymppiseksi tai korkeintaan 35-vuotiaaksi, hän linjasi tuolloin. Hän ei vielä tiennyt, kuinka sen jälkeen jatkaisi, mutta nyt Cheek on kertonut haastatteluissa toivovansa pääsevänsä jonkin uuden artistin taustalle.

”Koska en tiedä, milloin kaikki loppuu, teen jokaisella levylläni päiväkirjaa elämästäni: keikoista, klubeista, studioista, naisista ja ystävistä. Monille ihmisille nämä asiat edustavat elämän marginaalia, harvinaisia hyppyjä hedonismiin, toisille silkkaa tyhjyyttä, turhuutta ja typeryyttä. Minun kaikkeni on joidenkin toisten tyhjyys.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    3. 3

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    4. 4

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. Näytä lisää