Heidi

Musiikki

Valikko

Sami Yaffa joutui sensuroimaan rankoista huumevuosista kertovaa omaelämäkertaansa – ”Olisi tullut lakisyytteitä”

Julkaistu:

Omaelämäkerta
Omaelämäkerran kirjoitusprosessi oli Sami Yaffalle rankka, eikä hän lopulta voinut paljastaa kirjassaan ihan kaikkea.
Muusikko Sami Yaffa vieraili Tie taipuu -kirjansa julkaisupäivänä torstaina Radio Rockin haastattelussa puhumassa teoksesta ja ylipäätään elämästään.

Yaffa tituleeraa Hanoi Rocksia kirjassaan ”kamabändiksi”.

– Se oli sellainen bändi ja me elettiin sillä tavalla ja mä en halunnut sliipata sitä millään tavalla. Me oltiin aika hullua jengiä. Se neljä tai viisi vuotta mikä oltiin kimpassa tuntui 20 vuodelta, me elettiin niin intensiivisesti. Ja yksi meistä ei sitten selvinnyt siitä.

– Razzle tavallaan kuoli sen bailauksen tuloksena. Se on ainoa juttu elämässäni mitä kadun – että yhden meistä piti kuolla.

Hän kertoo kuitenkin olevansa bändistä ylpeä ja kantavansa myös niin sanottua Hanoi Rocks -leimaa ylpeänä.

– Samaan aikaan Los Angelesista tuli isoja miljoonia myyviä bändejä, jotka ovat perustaneet koko jutun meidän ympärille, Yaffa päivittelee.

Omaelämäkerran kirjoittaminen yhdessä Tommi Liimatan kanssa ei ollut Yaffalle helppoa.

– Kirjan kirjoittaminen oli välillä tosi vaikeaa, ja päätökset, että paneeko niitä asioita sinne ollenkaan mukaan vai pitääkö ne itse vaan sisällään. Siellä on määrätyt jutut, jotka on aika kauheita. Niitä oli rankkaa muistella.

Rankka elämäntapa vaati myös veronsa, mistä Yaffa kertoo karun konkreettisen esimerkin.

– 90-luvulla oli vaihe missä meni kavereita kerran kuussa varmaan kahden vuoden ajan. Löysin neljä vuotta sitten vanhan puhelinmuistion ja sieltä on varmaan puolet mennyt. Onhan se aika rankkaa.

Ihan kaikki muistot ja tapahtumat eivät kuitenkaan lopulta päätyneet kansien väliin, Yaffa myöntää radiohaastattelussa.

– Kyllä mun oli pakko vähän karsia sieltä pois koska muuten olisi tullut varmaan lakisyytteitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      Kyläneuvosto määräsi tytön raiskattavaksi ”kostoksi” vanhempien edessä Pakistanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    9. 9

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää