Aatu, Aatto

Musiikki

Valikko

Arctic Monkeys -tähden pahatapainen kakkosyhtye hurmasi Flow’n coolisti – katso kuvat!

Julkaistu:

flow 2016
Arctic Monkeysin nokkamiehenä tunnetun Alex Turnerin ja The Rascals -yhtyeestä alun perin tutun Miles Kanen muodostama superbändi oli etukäteen yksi Flow-viikonlopun odotetuimmista rock-konserteista.
Vuonna 2008 debyyttialbuminsa The Age of Understatementin julkaissut ja heti perään kahdeksan vuotta myöhemmin Everything You’ve Come to Expect -kakkosalbuminsa pihalle päästänyt The Last Shadow Puppets valloitti Flow’n päälavan lauantai-illan pimetessä klo 21.

Elvis-tyyliin huippucool Alex Turner ja kaksikosta rosoisempi Miles Kane esiintyivät Flow’ssa yhteensä yhdeksän henkilöä käsittäneen orkesterin kanssa. Nelihenkinen jousiosasto toi groovaavaan rokkikeikkaan eleganssia ja yhtyeen keulahahmot elehtivät lavalla hyvin rennosti ja aktiivisesti yleisölle flirttaillen.

”Varjonuket” käynnistivät keikkansa rouhealla Bad Habits -sinkullaan, joka tahattomasti kuvaa myös yhtyeen julkisuuskuvaa viime keväältä. Kane nimittäin esitti maaliskuussa yhdysvaltalaisen Spin-lehden naistoimittajalle sopimattoman ja seksistisen ehdotuksen kesken haastattelun ja tapauksesta nousi kansainvälinen kohu. Kane pyysi asiaa myöhemmin julkisesti anteeksi, mutta typerä teko asetti vakavan varjon huhtikuun alussa ilmestyneen kakkosalbumin ylle.

Mutta Flow-yleisö ei viimekeväisestä kohusta tuntunut välittävän, niin vaivattomasti se otti omakseen The Last Shadow Puppetsin tyylikkään ja äärimmäisen coolin show’n.

Etenkin keikan alkupäässä kuullut My Mistakes Were Made For You, Standing Next To Me ja Aviation osuivat pimenneeseen lauantai-iltaan erittäin mainiosti.

Nyt, kun The Last Shadow Puppets on kerran saatu käymään Suomeen, Alex Turner saisikin seuraavaksi luvan marssittaa suomalaisille lavoille vielä paremmin tunnetun yhtyeensä, eli Arctic Monkeysin. Vuonna 2013 viimeisimmän AM-albuminsa julkaissutta sheffieldiläisyhtyettä ei nimittäin ole Suomessa vielä koskaan nähty.

Toivossa on hyvä elää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Tämän vuoksi huijausviestit ovat niin tökeröitä – täysin looginen syy

    8. 8

      Juhannuksen kovin tietovisa

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Felipe Massa kommentoi Kimi Räikkösen tilannetta – karu ennustus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    6. 6

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    7. 7

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    8. 8

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä Suomen viritetyin grilli? Helsinkiläinen Timo sai idean Tampereella: ”Sitten lähti lapasesta”

    2. 2

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    3. 3

      Sipilä Macronin ajamasta hankkeesta: ”Tämmöinen lenkki on kyllä turha” – Pohjoismaat ajautuivat Ranskan kanssa eri leiriin

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Aamun tuhoisa palo tallentui videolle Espoossa: Autot roihusivat ilmiliekeissä parkkipaikalla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

    6. Näytä lisää