Kullervo

Musiikki

Maija Vilkkumaa unohteli platinalevyjään baareihin jättisuosion vuosina – ”Levy-yhtiössä epäiltiin ettemme arvosta saavutuksiamme”

Julkaistu:

Kirjoitus
Laulaja iloitsee Facebookissa miljoonan Spotify-kuuntelun rajan ylittymisestä, ja muistelee samalla uransa alkuaikoja.
Maija Vilkkumaa kertoo Facebook-sivullaan Lottovoitto-kappaleensa saavuttaneen Spotifyssa miljoona kuuntelukertaa. Kyseessä on Vilkkumaan ensimmäinen kappale, joka ylittää kyseisen rajan.

– Tätä on odotettu. Nyt on juhlan aika, hän riemuitsee.

Samassa pitkässä kirjoituksessa Vilkkumaa myös myöntää hurjien menestysvuosiensa aiheuttaneen vauhtisokeutta. Hän julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1999, ja se myi hyvin.

– Ajattelin, että jos ensilevyni myisi 10 000 kappaletta, olisi se jotain aivan uskomattoman hienoa. Levy myi moninkertaisesti tuon määrän, kuten myös toinen levyni. Kolmas myi 120 000, Vilkkumaa luettelee.

– Määriä oli vaikea käsittää, bändimme kulki platinalevybileistä toisiin. Unohdimme nelinkertaisplatinalevymme Lostarin narikkaan. Levy-yhtiössä epäiltiin ettemme arvosta saavutuksiamme. Nyt myöhemmin uskon, että arvostimme kyllä, mutta varmasti siinä jonkinlainen vauhtisokeus iski. Määrät ja pystit eivät tuntuneet miltään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sen sijaan Vilkkumaa kiittää keikoilla käyneitä ihmisiä, jotka saivat hänet ymmärtämään menestyksensä.

– Platinalevyt voi unohtaa baarin narikkaan - mutta ajatus siitä, että on luonut jotain joka on ihmisille tärkeää, pysyy ja lohduttaa ja inspiroi aina vain.

Keikoilla mukana laulavat ihmiset tuntuivat: tuolla nuo ovat ja niitä kiinnostaa mitä me ollaan tehty! Se on tärkeä tunne, tärkein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    5. 5

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    6. 6

      Nuorukainen loukkaantui vakavasti – jäi asfalttijyrän alle Nurmijärvellä

    7. 7

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    8. 8

      Politico: Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner on käyttänyt yksityistä sähköpostitiliä hoitaessaan Valkoisen talon asioita

    9. 9

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    10. 10

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    5. 5

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    6. Näytä lisää