Heidi

Musiikki

Valikko

Heikki Paasonen mukaan Tiktakin teini-idoleiden Nooran ja Empun yhtyeeseen: ”En uskaltanut sanoa vastaan”

Julkaistu:

Tiktakista tähdeksi ponnahtaneiden Nooran ja Empun Alavala-yhtye täydentyy suosikkijuontaja Heikki Paasosella.
Heikki Paasonen liittyy Alavala-yhtyeen riveihin rumpalinpallille. Tiktakin riveissä ensimmäiset artistinatsansa ansainneet Emilia ”Emppu” Suhonen ja Noora Puhakka ovat Paasosen pitkäaikaisia tuttavia. Paasonen ja Tiktak-yhtyeen kitaristina teini-idoliksi ponnahtanut Noora olivat samassa lukiossakin.

– Noora ja Emppu on sen verran topakoita mimmejä, etten oo niille ennenkään uskaltanut sanoa vastaan, Heikki Paasonen naureskelee.

Alavala yhtye julkaisee syksyllä uuden albumin. Yhtyeen Heinäkuu-singlen musiikkivideo nähdään IS:n sivuilla ensinäytössä.

– Muthan siis huijattiin bändiin törkeästi arvosteltuani bändin edellistä levyä rumpujen puutteesta. Uudellakaan levyllä niitä ei vielä juurikaan kuulla, mutta yhden sessiokeikan soitettuani, mulle ilmoitettiin että olen bändissä, aikaisemmin Soma-yhtyeen rumpalina toiminut Paasonen sanoo.

Katso video myös täältä.

Juontajana aremmin tunnettu Paasonen soittaa harvakseltaan myös Pietarinkadun Oilersin riveissä.

– Rumpujen soittamisessa on parasta tietenkin se että saa hengailla oikeiden muusikkojen kanssa.

Emppu kuvailee yhtyeen Heinäkuu-kappaletta täydelliseksi kesäbiisiksi.

– Heinäkuu on Alavalan näkemys täydellisestä kesäbiisistä. Biisissä soivat muun muassa ukelele, haitari ja Tommy Portimon (Sonata Arctica) vetämä cajon, joten musiikillisesti ollaan todella rantanuotiofiiliksissä. Tekstissä sen sijaan on hieman erilainen näkökulma kesäromanssiin. Heinäkuu kertoo tavallaan pettämisestä, mutta siinä on kyse sellaisesta kesäyön ihastuksesta, joka ei kuitenkaan lopulta hajota mitään eikä satuta ketään, Emppu kertoo.

– En tietenkään kannusta ketään hölmöilyihin, mutta halusin kirjoittaa onnellisen tarinan hetkessä elämisestä ja siitä, ettei heinäkuisessa helleyössä vietetty yhteinen hetki toisen kanssa välttämättä olekaan mikään maailmanloppuun vertautuva episodi siinä omassa parisuhteessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Ralliyllätys: Sebastien Loeb uuden WRC-auton rattiin

    7. 7

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    8. 8

      22-vuotias australialaisnainen joutumassa vuosiksi vankilaan Kolumbiassa – poseeraa usean kilon kokaiinilastin kanssa

    9. 9

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    10. 10

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    9. 9

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    10. 10

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää