Aatu, Aatto

Musiikki

Valikko

Sara Forsbergin festarikeikka ei kerännyt katsojia – näin hän itse selittää yleisökatoa

Julkaistu:

Himoksen juhannus
YouTube-tähti Sara Forsberg on parhaillaan Suomessa keikkailemassa, mutta Himoksen juhannuksessa yleisömäärä jäi vähäiseksi.
Laulaja Sara Forsberg eli Saara nousi Himoksen juhannuksen Tent stagen lavalle lauantaina kello 15. Aika ei kenties ollut se kaikista otollisin, sillä festarikansalla oli alla oli juhannusaaton juhlinta ja festivaalin kolmas ja samalla viimeinen päivä.

Tämä näkyi Forsbergin keikalla selvästi. IS:n paikalla oleva toimittaja kuvailee teltan ammottaneen tyhjyyttään, ja ihmisten alkaneen lisäksi poistua keikalta kesken show’n.

Ilta-Sanomat pääsi haastattelemaan Forsbergiä hänen keikkansa jälkeen. Laulaja ei halunnut jäädä vellomaan keikan vähäiseen väkimäärään.

– Vähän siitä heitin läppää yleisölle, että moni varmaan siellä krapuloissaan mökeissään itkeskelee. En osaa sanoa miksi, mutta ei se show’hun vaikuttanut, ihan yhtä hyvältä tuntui vetää, Forsberg vakuuttaa.

– Meillä oli myös keikka aika aikaisin ja uskon, että moni oli aika kondiksissa siellä... Mutta en halua miettiä syitä siihen, miksi siellä ei ollut porukkaa, koska ei se fiilikseeni tai suoritukseeni vaikuta ollenkaan. Tuntuu hyvältä olla juhannuksena Suomessa.

Forsberg julkaisi muutama päivä sitten YouTubessa videon, jolla kertoo avoimesti vakavasta unettomuudestaan ja stressistään.

– En ajattele, että minulla olisi masennusta. Kaikilla ihmisillä on joskus vähän surullinen mieli. Minulla on ollut vähän inspiraation puute YouTuben suhteen, Forsberg kuvailee.

Katso yllä olevalta videolta, mitä mieltä Saran Los Angelesissa asuva poikaystävä on Suomessa. Entä aikooko hän suunnata tänne vierailulle kesällä?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    4. 4

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    6. 6

      Johnny Depp vitsaili Donald Trumpin salamurhaamisesta: ”Se on vain ajan kysymys”

    7. 7

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    8. 8

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    9. 9

      Venäjä julkaisi videon: Sotalaivat ja sukellusvene ampuivat Kalibr-risteilyohjuksia Isis-kohteisiin Syyriassa

    10. 10

      BBC: Lontoon tuhoisan tornitalon palon uskotaan syttyneen viallisesta pakastimesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    4. 4

      Aku Hirviniemieltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    6. Näytä lisää