Soini, Veini

Musiikki

JVG aloitti areenakeikkansa näyttävästi – ihmettelivät yleisön reaktiota

Julkaistu:

areenakeikka
Rap-duo JVG aloitti perjantaisen Hartwall-areenan keikkansa Paluu tulevaisuuteen -hitillään.
Suuressa suosiossa oleva rap-duo JVG käynnisti areenakeikkaviikonloppunsa ensimmäisen konsertin perjantaina Helsingin Hartwall-areenassa klo 19:18. Duo saapui lavalle kahden minuutin lähtölaskennan jälkeen.
  • Yllä olevalla ISTV:n videolla esitetään parhaita paloja JVG:n keikasta.
Keikka alkoi lyhyellä intro-osuudella, jonka jälkeen Jare Brand ja Ville Galle esittivät konsertin avauskappaleena toiseksi tuoreimman singlensä Paluu tulevaisuuteen. Kappaleen jälkeen Jare ja Ville Galle ihmettelivät yleisön valtaisaa kiljumisreaktiota.

Näyttävistä asukokonaisuuksistaan tunnetut Jare ja Ville Galle olivat arvatenkin panostaneet pukeutumiseensa myös areenakeikalla. Jarella oli yllään ruskea turkistakki ja lippalakki. Villellä valkoinen otsanauha, mustat verkkarit ja musta liivi, jonka alla valkoinen paita.

Keikan toisena kappaleena kuultiin hieman vanhempi Nelisilmä-kappale, JVG:n Mustaa kultaa -debyyttialbumilta viiden vuoden takaa.

–  Kenenkäs paita tuolla katossa on. Kuinka moni oli täällä, kun Teemun paita nousi kattoon? Me oltiin täällä silloin ja meinas tulla tippa linssiin. Tää seuraava biisi on kunnianosoitus kahdelle urheilusankarille, Teemu Selänteelle ja Jari Litmaselle, JVG sanoi ennen keikan kolmatta kappaletta Teemu ja Jari

JVG:n areenaviikonlopun lisäkonsertiksi tehty perjantain keikka on miltei kokonaan loppuunmyyty. Perjantain keikalle oli Warner Musicin mukaan konserttipäivänä areenan ovilla myynnissä vielä muutamia satoja lippuja.

Lauantain konsertti sen sijaan myi tammikuussa loppuun noin 20 minuutissa.

JVG:n lämmittelijöinä viikonlopun molemmilla areenakeikoilla toimivat Evelina, laulaja Reino Nordin sekä hittibändi Teflon Brothers.
  • JVG

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    4. 4

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    5. 5

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    6. 6

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    7. 7

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    8. 8

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    9. 9

      Yhdellä Turun epäillyistä rikostaustaa Suomessa – tuomio seksuaalirikoksesta

    10. 10

      Orpo: Rahat iskujen estämiseen täytyy löytyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    3. 3

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    4. 4

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    5. 5

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    6. Näytä lisää