Kaapo, Gabriel

Musiikki

Valikko

IS tapasi Princen New Yorkissa vuonna 1998 – lue haastattelu kokonaisuudessaan

Ilta-Sanomien toimittaja Merja Asikainen haastatteli Princeä New Yorkissa vuonna 1998. The Artist oli liian tuottelias entiselle levy-yhtiölleen. Tähti paljasti, että hänellä on valmiina satoja julkaisemattomia kappaleita. Tuolloin Prince tunnettiin nimellä The Artist formerly known as Prince.
Ilta-Sanomat julkaisee nyt haastattelun kokonaisuudessaan uudestaan:

Aiemmin Princen nimellä tunnettu The Artist julkaisi pari viikkoa sitten uutuuslevyn New Power Soul. IS sai kunnian tavata The Artistin New Yorkin tunnetuimmassa levytysstudiossa, Hit Factoryssa.

The Artist seisoo jo ovella vastassa. Hän hymyilee ujosti kuin pikkupoika ojentaessaan kätensä tervehdykseen.

Tähti ei ole ikinä ollut mikään harmaavarpunen. Tyyli on entisellään, sillä ylle on osunut mustien housujen päälle oranssi, alle polven ulottuva takkimainen pusero. Kummankin korvan peittää lähes kokonaan jättimäinen hopeakoru, jotka ovat The Artistin käyttämän symbolin muotoiset.

Kädet hivelevät läpinäkyvää, nesteellä täytettyä kävelykeppiä. Tähti on niin pieni, että näyttää sirolta nukelta, joka on puettu parhaimpiinsa.

”Musiikin lahja tulee Jumalalta”

Mutta The Artist on paljon enemmän kuin näyttävä ulkokuorensa: hän on eräs aikamme lahjakkaimpia musiikintekijöitä. Mies, jonka musiikin nerouden tunnustavat nekin, jotka eivät ehkä perusta hänestä muuten.

– Kaikesta, mitä olen saanut, annan kiitoksen Jumalalle. Sieltä lahjakkuus tulee, tähti muotoilee.

Tähti on arvomaailmaltaan muuttunut mies. Siitä hän antaa kiitosta pari vuotta sitten vihitylle vaimolleen Maytelle.

– Hän muutti elämäni, tunnustaa tähti, jonka nimetöntä koristaa valtavan paksu sormus.

Vielä muutama vuosi sitten The Artist julisti entisen Princen kuolleen. Levy-yhtiönsä kanssa käymästään taistelusta katkeroitunut tähti kielsi kokonaan menneisyytensä. Nyt tilanne on paremmalla mallilla, sillä nokkela ja huumorintajuinen tähti jopa laskee leikkiä monta kertaa menneillä kuvioilla.

Vastaus tulee sukkelaan, kun häneltä kysyy, miellyttääkö jonkun muun artistin musiikki.

– Kuuntelen mielelläni kaveria nimeltä Prince. Nyt pystyn taas nauttimaan aiemmin tekemästäni musiikista.

Hittejä luvassa

Itsekin on tullut koettua taiteilijan muutaman vuoden takaisia konsertteja, joissa hän kieltäytyi tiukasti esittämästä kaikkien tuntemia hittejään. Nyt sekin on toisin.

– Ilman muuta niitä on luvassa, tähti vakuuttaa.

Suomessa The Artist ei ole esiintynyt vielä ikinä.

– Mutta nyt olen matkalla sinne, tähti vilkuttaa silmää charmantisti.

– Usko pois, nautin taas esiintymisestä niin valtavasti, että haluan kiertää kaikkialla! Chaka Khanin ja Larry Grahamin mukaansa turneelle ottava taiteilija hihkuu. Kuuntelen mielelläni kaveria nimeltä Prince. Nyt pystyn taas nauttimaan aiemmin tekemästäni musiikista.

The Artist oli pitkään esittämättä Prince-nimellä tekemiään sävellyksiä. Nyt vanhoja hittejä on taas keikoilla luvassa.

Sopimuskiista myrkytti mielen

Reilut 15 vuotta Princenä maailman menestyneimpiin esiintyjiin kuulunut The Artist vaihtoi 1993 nimeä. Hän otti käyttöön symbolin, jota kuvaamaan on vuosien saatossa käytetty eri ilmauksia.

Nyt tähti haluaa tulla julkisuudessa kutsutuksi nimellä The Artist.

– Lähimpäni kyllä kutsuvat minua usein Princeksi, tähti kuitenkin myöntää. Eikä se kuulemma haittaa, sillä The Artist on kiistatta musiikin kuninkaallisia.

Hänen entisen levy-yhtiönsä on laskettu myyneen liki 100 miljoonaa albumia Princen musiikkia ennen nimenvaihdosta.

Princellä oli sopimus levy-yhtiön kanssa vuoteen 1999, mutta nimenmuutoksen myötä The Artist ryhtyi taistelemaan itseään vapaaksi epätyydyttäväksi kokemastaan sopimuksesta.

Pari vuotta hän ehti esiintyä julkisuudessa Slave (orja) poskeensa kirjoitettuna ennen kuin levy-yhtiö suostui neuvottelemaan ehdot, joilla tähti pääsi irti heidän ikeestään.

Satoja valmiita lauluja

Eräs välejä hiertänyt seikka oli tähden tavaton tuotteliaisuus. Levy-yhtiö ei pystynyt eikä halunnut julkaista levyjä läheskään niin taajaan kuin taiteilija niitä teki.

Noilta vuosilta hänellä huhutaan olevan kasoittain julkaisemattomia biisejä kassakaapissaan.

– Ehkä on, ehkä ei, The Artist myhäilee ensin kiusoitellen ennen kuin myöntää hätkähdyttävän totuuden:

– Valmiita lauluja on olemassa muutama sata!

Tarkkoja suunnitelmia niiden julkaisusta ei ole, mutta tuskin ne jäävät ikiajoiksi lukkojen taa, niin innostuneesti tähti kertoilee lauluihin liittyvistä yksityiskohdista.

Entisestä levytyssopimuksestaan vapauduttuaan The Artist perusti samantien oman levymerkin NPG Records. Se on pukannut taiteilijan tuotantoa julki parin albumin vuosivauhtia.

– Nyt tiedän mitä on vapaus. The Artist sanoo tyytyväisesti hymyillen

Minneapolisin ulkopuolella sijaitseva Paisley Park on tähden mahtava studio- ja kotikompleksi, josta käsin hän hoitaa imperiumiaan suvereenisti.

Tänä keväänä julkaisunsa sai jo Crystal Ball -albumi. Sitä kuten muitakin NPG:n levyjä voi tilata joko Internetin tai puhelimen välityksellä. Tosin tietyt levykaupat ovat myös saaneet julkaisuja myyntiin.

Nyt upouutta New Power Soulia levittää kansainvälinen BMG. Kyse on yhden levyn sopimuksesta, tulevaisuus näyttää, sujuuko yhteistyö.

Videon ohjaaja löytyi läheltä

Uutuuslevyn ensimmäinen singlelohkaisu on The One, jonka videon on ohjannut tähden vaimo Mayte Garcia Nelson.

The Artist kertoo hauskasti, kuinka vaimo päätyi videon ohjaimiin.

– Etsin sopivaa ohjaajaa, jota ei löytynyt millään. Lopulta vaimoni sanoi hoitavansa homman, jotta asia saadaan pois päiväjärjestyksestä, tähti virnistää.

– Mitä, sinäkö! Sinäkö ohjaisit minua? tähti pyörittelee silmiään ja ilmeilee muka kauhistuneena.

– Vaimo saa päättää, mitä syön ja mitä puen, mutta ei määräillä minua työssä!

Kesken kieltojensa tähti sanoo kuitenkin havahtuneensa muistamaan omat uskomuksensa, joiden mukaan Luoja antaa meille merkkejä eri asioiden kautta.

– Joten annoin Maytelle vapaat kädet nähdäkseni mitä siitä seuraa.

– Lopputulos on kaikkien aikojen paras video, joka minusta on tehty. Se on ehdoton suosikkini, vaimonsa kanssa yhdessä videolla esiintyvä The Artist sanoo.

Yllättivätkö Mayten taidot?

– Hänen suhteensa en ylläty enää mistään, mutta on myönnettävä, ettei minulla ollut aluksi tarpeeksi uskoa. Se onkin pahin vikani: en aina luota tarpeeksi. Suurin osa ihmiskuntaa tosin syyllistyy samaan eli ei uskota Jumalan pitävän huolta. Luoja puhuu meille ja meidän on vain osattava kuunnella. Kun uskoo ja luottaa, asiat onnistuvat, tähti kertoo käsityksiään.

– Siitä on esimerkkejä vaikka kuinka. Minulla oli maailman suurin levysopimus, ei sellaista jätetä noin vain ilman tietoa tulevasta. Tein kuitenkin niin ja hyvin on mennyt.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  6. 6

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  7. 7

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  8. 8

    Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

  9. 9

    Lontoon terrori-isku vaati jälleen uuden kuolonuhrin

  10. 10

    Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  8. 8

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  9. 9

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  9. 9

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  10. 10

    Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  2. 2

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  3. 3

    Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  6. Näytä lisää