Aija, Aava

Musiikki

Valikko

Uransa lopettava Kent soittaa Suomessa vielä kaksi keikkaa

Jäähyväiset
Kentin viimeinen Suomen-keikka koetaan Vaasassa.
Ruotsalaisyhtye Kent ilmoitti myöhään sunnuntai-iltana julkaisemallaan videolla, että yhtyeen ura loppuu tämän vuoden joulukuussa. Kent jättää jäähyväiset faneilleen viimeisellä albumillaan Då Som Nu För Alltid, viimeisellä kiertueellaan sekä Greatest Hits -kokoelmallaan.

Maanantaina Live Nation tiedotti, että Kent esiintyy Suomessa vielä kaksi kertaa ennen yhtyeen uran päättymistä. Viimeiset Suomen-keikkansa Kent soittaa Helsingin Hartwall-areenassa perjantaina 28. lokakuuta sekä Vaasassa Vasa Arenalla lauantaina 29. lokakuuta.

Kentin viimeinen kiertue käynnistyy Linköpingistä 23. syyskuuta. Viimeinen Kent-konsertti järjestetään Tele2 Arenalla Tukholmassa 17. joulukuuta.

Kiertueen lipunmyynti käynnistyy samanaikaisesti kaikissa Pohjoismaissa. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa lauantaina 19. maaliskuuta klo 13 Helsingin osalta Lippupisteessä ja Vaasan osalta Ticketmasterissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    3. 3

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    7. 7

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    8. 8

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    9. 9

      Kimi Räikkönen pettyi omaan ajoonsa

    10. 10

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    3. 3

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. Näytä lisää