Heidi

Musiikki

Valikko

Vakava sairaus ajoi Ilpo Kaikkosen kovaan ratkaisuun: ”Konstit yksinkertaisesti loppuivat”

Julkaistu:

Laulaja
Selkärankareumaa sairastava Ilpo Kaikkonen on päättänyt aloittaa rajut lääkehoidot uudestaan.
Vajaat kaksi vuotta sitten laulaja Ilpo Kaikkosen, 26, elämä mullistui, kun hän kuuli pitkään jatkuneiden selkäkipujen johtuvan selkärankareumasta.

Pysäyttävän diagnoosin myötä Kaikkonen alkoi lääkärin ohjeiden mukaisesti syödä voimakkaita reumalääkkeitä, mutta melko pian hän lopetti noin kolmevuotiseksi tarkoitetun lääkekuurin kesken, koska uskoi nujertavansa sairauden muilla konsteilla.

Nyt on kuitenkin tullut nöyrtymisen aika.

– Olen tehnyt päätöksen aloittaa pitkäaikaisen lääkekuurin, kunhan saan lääkäriltä lääkkeet. Esimerkiksi loppuvuosi ja vuodenvaihde menivät niin kovissa kivuissa, että konstit yksinkertaisesti loppuivat. Ja kipu on jatkunut tänne asti, tammikuun lopulla uuden Hei elämä! -albuminsa julkaissut Kaikkonen sanoo.

– Kivut hankaloittavat kaikkea ja vaikuttavat todella paljon arkiseen jaksamiseen. Jos jollain on joskus ollut selkäkipuja, tietää varmasti, miten vaikeaa elämä silloin saattaa olla. Pelkkä oleminen ja nukkuminenkin on vaikeaa.

Vahvoilla reumalääkkeillä saattaa olla haittavaikutuksia esimerkiksi lapsensaantihaaveisiin, mutta Kaikkonen on priorisoinut nyt oman terveytensä ykkössijalle elämässään.

– Olen punninnut lääkkeiden hyödyt ja haitat, ja nyt minulle on tärkeää saada itseni terveeksi. Lääkäri on vakuutellut, että lääkkeiden myötä elämäni helpottuu varmasti.

– Olen myös aloittanut viljattoman ruokavalion, koska monet ovat hehkuttaneet sitä, eikä varmaan ainakaan haittaa tähän reumaan ole. Ajan kanssa näkee, onko siitä tosin hyötyäkään, Kaikkonen naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Ralliyllätys: Sebastien Loeb uuden WRC-auton rattiin

    7. 7

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    8. 8

      22-vuotias australialaisnainen joutumassa vuosiksi vankilaan Kolumbiassa – poseeraa usean kilon kokaiinilastin kanssa

    9. 9

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    10. 10

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    9. 9

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    10. 10

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Karjalainen: Postilta uusi vaatimus yrityksille – kirjeiden kantaminen tiistaisin maksaa 5500e

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää