Juha, Janne, Jani

Musiikki

Valikko

”Olet mukana seuraavalla Vain elämää -kaudella, Elli Haloo” – 8 väitettä Haloo Helsingille, näin he vastaavat

Julkaistu:

8 väitettä
Haloo Helsinki! -yhtyeen Elli Haloo ja Leo Hakanen joutuivat vastaamaan ISTV:n kahdeksaan tiukkaan väitteeseen tulevaan taukoon liittyen.
Haloo Helsinki! -yhtye lähtee tämän viikonlopun jälkeen vuoden mittaiselle tauolle kahden Hartwall Arenassa soitettavan loppuunmyydyn konsertin myötä.

Ilta-Sanomat esitti yhtyeen laulaja-basisti-lauluntekijä Elli Haloolle ja kitaristi-lauluntekijä Leo Hakaselle väitteitä yhtyeen taukovuoteen liittyen.

1. Ette malta olla edes kuukautta poissa studiosta ja uusien biisien tekemisestä.

Elli: – Ei ja joo.

Leo: – Kyllähän tässä on koko ajan biisiprojekti käynnissä, se on sen verran mukavaa hommaa ja on kiva luoda. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, milloin uusia biisejä tehdään. Mutta loma on kuitenkin lomaa ja akkujen lataamista varten. Vuoden kuluttua palataan suurempana kuin koskaan.

Elli: – Ja kun ei ole paineita eikä deadlineja, tulee luovuuskin helpommin.

Leo: – En kuitenkaan usko, että maltan olla erossa musiikin tekemisestä juuri lainkaan. Tykkään siitä niin paljon ja haluan pitää rutiineja yllä myös tauon aikana. Mulla on siinä mielessä jatkuva tekemisen tarve ja vietän treenikämpällä mielelläni aikaa.

Elli: – En ole ikinä tehnyt biisejä sillä ajatuksella, että teen ne jollekin levylle, vaan ne ovat vain syntyneet. Soitan pianoa tai kitaraa joka päivä ja tykkään fiilistellä musaa. Ja sitä kautta ne biisit usein syntyykin.

2. Keskitytte välivuoden aikana kummallisiin sivuprojekteihin ja projektibändeihin.

Elli: – Sivuprojektihan voi tarkoittaa mitä vain, vaikka sipsinsyöntikilpailua. Ehkä!

Leo: – Kaikki paukut ovat Haloo Helsingissä kiinni. Ensin lomaillaan ja sitten tehdään uutta.

3. Elli Haloo on mukana Vain elämää -ohjelman viidennellä tuotantokaudella.

Elli: – Onko siitä jo viides (tuotantokausi) tulossa? Väärin!

– Meillä on ollut niin paljon tekemistä tässä meidän omassa hommassa, että kun saamme nämä areenakeikat purkkiin ja katoamme sen jälkeen skutsiin, niin eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi.

4. Teillä on jo biisejä valmiina seuraavaa albumianne varten.

Leo: – No koko ajanhan me tehdään biisejä. Kyllä mulla ja Jerellä on molemmilla nippu biisien aihioita ja sävellyksiä, mutta katsoo sitten aikaa ja paikkaa, milloin niitä työstetään eteenpäin. Kai ne pitää tehdä.

– Olemme siis uusien biisien suhteen vielä todella alkutekijöissä.

Elli: – Eikä voi tietää, jos jotkut viiden vuoden takaiset biisit päätyisivätkin seuraavalle levylle. Koskaan ei voi tietää. Eli periaatteessa ehkä.

5. Palaatte tauolta uudistuneena ja uudella nimellä Moro Tampere!

Leo: – Hahaha! Eiköhän se näin mene!

6. Joku teistä vierailee tulevan vuoden aikana jonkin suomalaisartistin tai -bändin biisissä.

Leo: – Itselläni ei ole ainakaan mitään tarvetta.

Elli: – Ehkä Jukka, meidän rumpali, menee johonkin biisiin laulamaan. Se oli mageeta.

7. Matkustatte vuoden aikana maailmaa ympäri.

Elli: – Totta! Ensi viikolla lähden käymään Amsterdamissa, mutta sen jälkeen aion olla vaan, nähdä kavereita ja kiertää Suomea ilman, että olen duunireissulla. Ja tietysti Saimaalle pitää paeta rauhaan, kun kerrankin on aikaa.

– Ja kun pimeys taas iskee ensi vuonna vasten kasvoja, niin lähden varmaan taas jonnekin kauas. Rumpalimme Jukan kanssa olemme suunnitelleet jotain vähän pidempää reissua.

Leo: – Reissuja on suunnitteilla. Jokainen meistä lähtee vähän minne sattuu ja jossain vaiheessa kokoonnumme yhteen koko porukalla New Yorkissa, missä teimme kolme vuotta sitten musiikkivideoita ja promokuvia Maailma on tehty meitä varten -levyä varten. Sinne on kiva mennä fiilistelemään ja ottamaan rennosti, koska sieltä tuli iso sysäys tähän meidän hommaan.

8. Välivuodestanne tehdään dokumenttielokuva.

Leo: – En välttämättä usko, että vielä olisi sen aika. Kyllähän meillä on ollut aina kamerat mukana alusta asti, jotta olisi sitten materiaalia myöhempää tarkoitusta varten.

– Meidän A&R-henkilö näytti meille just hyvän videon meidän alkuajan keikalta vuodelta 2007. Siitä on hyvä siirtymä kesän festareille, esimerkiksi Ruisrockiin. Siinä konkretisoitui, että aika pitkä matka ollaan tultu, kasvettu, otettu vastuuta ja kehitytty.

Elli: – Mutta hahmot on silti aivan samanlaisia. Kaikki on yhä ihan pihalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    8. 8

      Vähäpukeisilla kuvillaan villinnyt maailman seksikkäin DJ kohauttaa jälleen – läpikuultava mekko tehty ohuista nauhoista

    9. 9

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. Näytä lisää