Petri, Pekka, Petra

Musiikki

Valikko

Jari Sillanpää päätyy koskettavalla musiikkivideolla suihkuun vaatteet päällä - katso!

Julkaistu:

Musiikkivideo
Katso Jari Sillanpään tuore musiikkivideo Sinä ansaitset kultaa ensimmäisenä IS TV:stä!
Suomen suosituimpiin laulajiin jo liki 20 vuotta kuulunut Jari Sillanpää julkaisi perjantaina uuden musiikkivideon Sinä ansaitset kultaa.

Koskettavan, teräväotteisen balladin video on kuvattu helsinkiläisessä yksityisasunnossa ja videon on ohjannut Numi Nummelin. Videolla Sillanpää päätyy muun muassa suihkuun vaatteet päällään.

- Videon tekeminen oli uusi kokemus mulle ja vaikka meni koko päivä tehdä niitä kolmea ja puolta minuuttia mm. oikeaa luonnonvaloa odottaessa, niin pystyin kuitenkin jotenkin eläytymään kappaleen vahvaan tekstiin, Sillanpää kertoo musiikkivideon kuvauksista Warner Musicin tiedotteessa.

Sinä ansaitset kultaa on mukana Sillanpään uutuusalbumilla Rakkaudella merkitty mies, joka nousi ensimmäisellä viikollaan Suomen albumilistalla toiseksi ja se on pysynyt listan top-10:ssä julkaisustaan asti.

Rakkaudella merkitty mies -albumin on tuottanut Leri Leskinen. Sillanpää tekee syksyn aikana myös albumiin liittyvän kiertueen ympäri Suomea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Perustuslaki­valiokunta: Hallituksen sote-esitys ei ole perustuslain mukainen

    3. 3

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    4. 4

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. 6

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    7. 7

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    8. 8

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    9. 9

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    10. 10

      Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    8. 8

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    9. 9

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    10. 10

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Perustuslaki­valiokunta: Hallituksen sote-esitys ei ole perustuslain mukainen

    3. 3

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    4. 4

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    5. 5

      ”Olit kaikkien ystävä” – murhatun naisen läheiset jättivät koskettavat hyvästit

    6. Näytä lisää