Jarkko, Jere, Jarno

Musiikki

Valikko

Tuure Kilpeläinen: En päästäisi lapsiani tv:n laulukisoihin

Julkaistu:

Huolestunut isä
Kaihon karavaanin keulahahmo, muusikko Tuure Kilpeläinen, haluaa suojella lapsiaan turhalta kilpailulta.
Lokakuun alussa julkaistiin Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen neljäs studioalbumi, Käpälikkö. Yhtye on ollut kasassa nyt viisi vuotta, ja suosio tuntuu koko ajan vain kasvavan.

Aina muusikon uran ja arjen yhdistäminen ei ole helppoa. Kilpeläinen on 7- ja 10-vuotiaiden tyttärien isä, ja hänellä ja ex-vaimollaan on lapsien yhteishuoltajuus. Kilpeläinen erosi muutama vuosi sitten. 

- Vanhemmuuten nähden tämä on vaikea ammatti, tai elämäntapa oikeastaan. Onhan tämä välillä kuin sirkusta. Eikä mielestäni ole olemassa laatuaikaa lasten kanssa, vaan kaikki on jaettava.

Hän kertoo tyttäriensä käyneen hänen keikoillaan, mutta faneja he sentään eivät ole.

- Se olisi pöyristyttävää!

"Ei" lasten laulukisoille

Kilpeläinen ei panisi vastaan, jos hänen lapsensa aikanaan päättäisivät lähteä musiikkialalle, sillä muusikoilla on hänen mukaansa oma, kiva yhteisönsä. Mutta siitä hän olisi tarkka, kuinka lapset alalle päätyisivät.

- En todellakaan päästäisi tyttöjäni mihinkään tv:n laulukisaan! Kilpailua on muutenkin maailmassa niin paljon, että toivon heidän pysyvän mahdollisimman pitkään siitä puhtaana.

- Toisekseen tällaiseen huomiotalouteen mukaan lähteminen on rankkaa herkässä iässä. En halua tuomita muita, mutta itse olen tämän suhteen näin rajoittunut.

Kilpeläinen näkee ongelman myös jo laulukilpailuiden markkinoinnissa.

- Niitä markkinoidaan ajatuksella "haluatko tähdeksi". Mutta tähteys tulee vasta tekemisen kautta, jos tulee.

"Sitä vaan kuollaan lavalle"

Tumma, hieman käheä-ääninen laulaja on monen naisen ihailun kohde – mutta valitettavasti ei enää vapailla markkinoilla.

- Olisihan se hyvä pitää sellaista illuusiota yllä, mutta kyllä minulla on tällä erää oikein hyvä naissuhde, Kilpeläinen kertoo hymyillen.

Neljä viime vuotta ovat Kilpeläisen mukaan olleen aikamoista menoa. Kaihon Karavaanin ensimmäisen levy myi heti kultaa ja sen jälkeen kiertueet, keikat, festivaalit ja platinaa myyneet seuraavat levyt ovat seuranneet toisiaan. Kilpeläinen ei ole silti menosta tai jaksamisesta huolissaan.

- En oikein osaa edes eritellä työtä ja lomaa, koska tämä on sitä mitä haluan tehdä. Tämä on elämänmittainen työ, ei tästä jäädä eläkkeelle – sitä vaan kuollaan lavalle. Ja se on sitten siinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. 6

      Timo Soini haukkui arvostelijoitaan kenokauloiksi – tiedätkö, mitä hän tarkoitti?

    7. 7

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    8. 8

      Antti Niemi saa lähtöpassit NHL-seurastaan – tiedossa kuitenkin miljoonapotti

    9. 9

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    10. 10

      Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    3. 3

      Vanhat kaunat unohdettu: Prinsessat Madeleine ja Sofia yhteisellä lomalla luksuskohteessa – Sofian laskettuun aikaan vain pari kuukautta

    4. 4

      Naisottelija joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen UFC-kehässä – kuittasi televisioidun häpeähetken huumorilla

    5. 5

      Lehmänkaupat ajoivat hallituksen uuden sotkun partaalle – tästä on kyse

    6. Näytä lisää