Leevi

Musiikki

Haluatko kesän vielä jatkuvan? Katso Stigin ja Neljänsuoran uusi musiikkivideo

Julkaistu:

Katso video
Stig ja Neljänsuora eivät halua päästää kesästä irti uudella musiikkivideollaan.
Miesten rennonletkeässä ja kekseliäässä Kesä vielä jäädä vois -musiikkivideossa tarraudutaan  kesään, jonka ei haluta lipuvan ohi.  Neljänsuora ja Stig löysivät yhteisen sävelen ideaan jo pari vuotta sitten.

- Tuumimme, että meidän jutut yhdistämällä voisi syntyä jotain uutta ja piristävää. Kappale on kesäinen pop-ralli, jossa on sopivassa suhteessa Neljänsuoraa, Stigiä ja Amerikkaa. Tekstin päähenkilö on kesämies, joka ei suostu luovuttamaan, vaikka säät syksyn tullen kylmenevätkin, Stig kuvailee.

 Musavideo kuvattiin Etelä-Suomessa sijaitsevalla mökillä. Sopivaa paikkaa etsittiin laittamalla koukkuja sosiaaliseen mediaan.

Hyviä ehdotuksia ropisi kymmenittäin tekijöiden laariin, ja lopulta heidän ei tarvinnut lähteä järveä edemmäksi kalaan: kuvauksiin sopiva mökki löytyi Neljänsuoran laulajan Antti Ketosen vanhalta koulukaverilta, Juha Saloselta.

Neljänsuora on lunastanut vuosien varrella paikkansa yhtenä maamme suosituimmista iskelmäbändeistä. Viime syksynä Neljänsuora sijoittui Syksyn Sävel -kilpailussa kakkoseksi.

Kantriräpin kuninkaaksi tituleeratun Stigin albumi Niks ja Naks julkaistiin viime lokakuussa. Mies nähtiin keväällä miljoonayleisön keränneessä Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Kesää haikailevan Kesä vielä jäädä vois -kappaleen ovat säveltäneet Jaakko Salovaara ja tuottaja Matti Mikkola. Biisin on sanoittanut Stig.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisi ampunut yhtä epäiltyä Turussa

    4. 4

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

    5. 5

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    6. 6

      Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

    7. 7

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      Essayah jatkaa kristillisdemokraattien johdossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    5. 5

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisi ampunut yhtä epäiltyä Turussa

    4. 4

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – 14 uhrista neljä tunnistettu

    5. 5

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    6. Näytä lisää