Pertti, Albert

Musiikki

Valikko

Yle: Nyt puhuu Mustan Barbaarin keikan keskeyttänyt juontaja

Musta Barbaari
Räppärin Qstockin keikan Oulussa keskeyttänyt juontaja pitää Mustan Barbaarin temppua naiivina.
Mustan Barbaarin lauantain keikka jouduttiin keskeyttämään muutamaksi minuutiksi, kun yhdysvaltalaisen heviyhtyeen Megadethin taustavoimat käskivät järjestäjiä katkaisemaan sähköt kesken Mustan Barbaarin keikan.

Musta Barbaari päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä, ja kertoi Twitter-tilillään nousseensa kesken Megadethin keikan lavalle ja repineen paitansa päältään.

Tempusta seurasi kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Osa kommenteista oli puolesta, osa vastaan, ja joukossa oli myös rasistisia kommentteja.

Nyt sanallisen arkkunsa on avannut henkilö, joka lopetti Mustan Barbaarin keikan. Hän on Yle Kainuun toimittaja Tuukka Myllymäki, joka juonsi Qstockin Rytmirannan lavan esiintyjät sisään.

- Huudatin nuoret miehet lavalle eeppiseen urheilukuulutustyyliin. Keikka alkoi hyvällä energialatauksella. Tämän jälkeiset tapahtumat ovat kaikkien tiedossa, muodossa tai toisessa. Paitsi se, että se olin minä, joka sinne lavalle menin lopettamaan Mustan Barbaarin keikan. Kyllä. Äänet pois ja kiitti keikasta, Myllymäki kirjoittaa kommentissaan Ylen verkkosivuilla.

Myllymäen mielestä Musta Barbaari ylireagoi rynnätessään päälavalle kesken Megadethin keikan.

- Olihan se naiivi temppu, jota artisti saattaa itsekin jossain vaiheessa elämäänsä muistella hieman nolostellen.

Mustan Barbaarin saamat rasistiset viestit Myllymäki kuitenkin tuomitsee jyrkästi. Hänen mielestään kyseessä on jopa yksi vuoden 2014 häpeällisimmistä ilmiöistä.

- Minä muistan, kuinka parikymppisenä tunsin sisälläni väkevää inhoa näkemiini ja kokemiini elämän epäkohtiin. En sen vuoksi voi syyttää Barbaaria ylilyönnistä. Sitä paitsi kaveri vain kävi lavalla. Ja repi paitansa, vieläpä omansa
, räppärin keikan keskeyttänyt juontaja puolustaa Mustaa Barbaaria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

    2. 2

      Lunta luvassa ja kesärengaslaki voimassa – mitä tehdä, nastasakotkin nousseet jo 70 euroon!

    3. 3

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. 6

      SM-liigan sensaatiojoukkue tyhjenee kauden jälkeen – ykkössentteri lähdössä KHL:ään

    7. 7

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    8. 8

      Kennelliitto halusi tehdä valistustyötä – lehti-ilmoitukseen päätyi kiusallinen virhe

    9. 9

      Lännen Media: Alkotaxi-tuomion vaikutus – alkoholilaki joudutaan valmistelemaan uudelleen

    10. 10

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    7. 7

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    8. 8

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, harrastaa heti seksiä poikaystävän selän takana

    2. 2

      Lunta luvassa ja kesärengaslaki voimassa – mitä tehdä, nastasakotkin nousseet jo 70 euroon!

    3. 3

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. Näytä lisää