Paula, Pauliina

Musiikki

Valikko

Provinssirock kärsi edelleen kävijäkadosta - "Pääsimme minimitavoitteen yli"

Julkaistu:

Kävijämäärät
Viime viikonlopun Provinssirockissa kävi tapahtumajärjestäjän mukaan 26 000 festivaalivierasta. Tapahtumaan tehtiin tälle vuodelle paljon muutoksia.
Provinssirockin ajankohtaa siirrettiin tänä vuonna kesäkuun viimeiselle viikonlopulle. Syynä vaihdokseen oli kesäkuun alun päällekkäiset festivaalit Euroopassa, jolloin kansainvälisten artistien saaminen Suomeen oli haastavaa. Toinen merkittävä syy vaihdokseen oli alkukesän epävakaat ilmat.

- Kesäkuun alkupuolella ilmat ovat usein olleet epävarmat. Juhannuksen jälkeen kelit yleensä lämpenevät, perustelee Provinssirockin promoottori Juha Koivisto.

Provinssirock oli viime vuodesta poiketen tänä vuonna vain kaksipäiväinen, perjantaista lauantaihin. Festivaalilla kävi viikonloppuna 26 000 vierasta, joka oli vähemmän kuin tapahtumanjärjestävät ennakoivat.

- Tälle vuodelle Provinssirockiin tehtiin paljon muutoksia. Tavoitteena oli saada muutokset toteutumaan suunnitellusti. Festivaalialue skaalattiin vähän pienemmäksi. Myös tilaa käytettiin eri tavoin.

- Meidän tavoitteenamme oli tehdä tapahtuma erilailla kuin viime vuosina. Yksi merkittävä syy tähän oli vallitseva taloudellinen tilanne, joka vaikuttaa myös festarikävijöiden määrään, Koivisto kertoo.

Provinssirockin tapahtumajärjestäjät eivät olleet vielä maanantaina saaneet lopullista tulosta selville.

- Tämän 26 000 kävijämäärän kanssa pystyy kyllä elämään, mutta olisimme mielellämme nähneet siellä enemmänkin porukkaa. Pääsimme minimitavoitteen yli.

- Kävijämäärä oli sellainen, että meillä on mahdollisuus lähteä suunnittelemaan vuotta 2015. Tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista ennustaa, millainen tapahtumasta tulee. Haluamme pitää monenlaisia vaihtoehtoja auki, Juha Koivisto selvittää.

- Olemme tyytyväisiä festarin ajankohdan vaihtoon. Se vaikutti onnistuneelta. Halusimme tänä vuonna myös uusia ja erilaisia keikkoja, joita edustivat erinomaisesti mieskuoro ja sinfoniaorkesteri. Yhdysvaltalainen Dropkick Murphys veti lauantaina kaikkein hurmaantuneimman yleisön lavan eteen, Koivisto kertoo.

Festareilla oli palkallisia festivaalityöntekijöitä noin 200. Henkilöstön kokonaismäärä on 1300 henkeä, joista suurin osa on vapaaehtoistyöntekijöitä.

- Artisteihin tehtävät panostukset ovat suurin kuluerä, joka vaikuttaa festivaalin kokonaistulokseen. Toinen merkittävä tekijä on ravintolatoiminnan onnistuminen, promoottori Koivisto kertoo.

Festareiden lippuhinnat ovat viime vuosina nousseet. Järjestäjät ovat perustelleet asiaa artistien huimilla palkkiovaatimuksilla.

- Provinssirockin lippuhintoihin ei tehty tänä vuonna radikaaleja muutoksia. Meillä on ollut tapana, että hinnankorotukset kulkevat inflaation tasolla, Koivisto selvittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    9. 9

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    3. 3

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    8. 8

      Tästä eivät shortsit pienene: Teinitähti viiletti ostoksilla peppu vilkkuen – äiti kauhistui paljastelusta

    9. 9

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    10. 10

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    2. 2

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Kaunis sää muuttui silmänräpäyksessä – isoja rakeita tuli niin että sattui: ”Pakko oli mennä välillä saunaan karkuun”

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. Näytä lisää