Leevi

Musiikki

Tältä näyttää Apulannan uusi kokoonpano - katso ensimmäinen bändikuva

Julkaistu:

Uusi basisti
Apulanta esitteli uuden basistinsa Ville Mäkisen toukokuussa.
Vaikka Ville Mäkisellä oli Himoksen juhannusfestivaaleilla takana vasta muutama keikka yhtyeen kanssa, kulki soitto saumattomasti.

- Se on motivoinut paljon. Ei olla reenattu näin paljon sitten vuoden 1991. Jännittäähän se toki aina, bändi on kuin herkkä kemiallinen seos, Toni Wirtanen kuvailee.

Rumpali Sipe Santapukin mukaan uusi kokoonpano on soinut mahtavasti. Hän kertoo, että basistin vaihdoksesta oli ollut puhetta jo pidemmän aikaa.

- Ei tämä ollut hetken mielijohde tietenkään.

Wirtanen sanoo, että lopullisen päätöksen tekeminen oli helpottavaa.
Uusi bastisti Ville Mäkinen on hänelle tuttu jo vuosien takaa.

Uusi tilanne on myös tuonut Apulannan perustajajäseniä Tonia ja Sipeä entistäkin tiukemmin yhteen.

- Tämä on bondannut mua ja Simoa enemmän yhteen. Me olemme se kantava voima, muuttumattomat osat, Wirtanen kuvailee.

Apulannan basisti on vaihtunut kerran aiemminkin, kun alkuperäinen jäsen Tuukka Temonen lähti yhtyeestä vuonna 2005, ja tilalle basson varteen tuli Sami Lehtinen.

- Meillä on tullut aina parhaat vuodet muutoksen jälkeen. On maaninen polte tehdä näitä hommia, ydinkaksikko vakuuttaa.

Apulanta poseerasi Himoksella ensimmäistä kertaa uudessa kokoonpanossaan. Bändin urasta julkaistaan elokuussa Kaikki yhdestä pahasta -kirja.

- Se on henkilökohtaisesti tärkeä kirja, eräänlainen välitilinpäätös, Sipe Santapukki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    4. 4

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    6. 6

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    7. 7

      Skimmausliigan katala suunnitelma Pirkanmaalla epäonnistui – Poliisi IS:lle: teot on organisoitu ulkomailta

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      Essayah jatkaa kristillisdemokraattien johdossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yle: yksi henkilö kuollut, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    4. 4

      IS SEURAA: Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    6. Näytä lisää