Kaapo, Gabriel

Musiikki

Valikko

Stam1nan Hyrde: Olin samassa bajamajassa PMMP:n Mira Luodin kanssa

Stam1nan juhannusta maustoi lainabasistin sisäänajo.

Lemiläisorkesteri Stam1na on yksi Suomen festarilavoja kiihkeimmin kiertävistä yhtyeistä, jonka kesän kiertueputki alkoi Oulussa järjestetystä YleX Popista.

- Tai oikeastaan se alkoi Japanista, tuumaa käsi kipsissä haastattelua antava yhtyeen basisti Kai-Pekka "Kaikka" Kangasmäki.

Yhtye teki ennen kesän festivaalikiertuetta pikakiertueen Japanissa.

- Yleisö siellä oli mahtava. Kaikki oli äärettömän kohteliaita ja kumarteli koko ajan, riemuitsee yhtyeen laulaja Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Japanin jälkeen vuorossa on Suomen festivaalikiertue ja toistakymmentä Suomen keikkaa. Keikkaputki koki tyssäyksen Espoon Kivenlahtirockissa, kun väliajalla äänimiehen potkaisema jalkapallo koitui basistin kohtaloksi.

- Kaaduin pallon perässä. Ei se sillä hetkellä tuntunut miltään, pystyin keikankin soittamaan, Kangasmäki miettii.

Lääkärin tuomio oli tyly, pikkurillin nivelsiteet olivat poikki. Käsi leikattiin juhannusta edeltävällä viikolla ja jo Himoksella bassoon tarttui Pyry Hanski.

Kangasmäki kuitenkin nähdään lavalla, vaikka käsi on paketissa. Hän hoitaa kappaleiden taustalauluun.

Himokselta yhtyeen tie vei Kauhajoen Nummijärvelle, keskelle korpea. Pitkän mietinnän jälkeen Hyrde myöntää, että festivaali on paras Suomessa juhannuksena järjestettävistä.

Muut suurimmat juhannusfestarit ovat Jämsän Himos-festivaalit ja Kalajoella järjestettävä Kalajoen Juhannus. Jälkimmäisestä Hyrdellä on värikkäät muistot.

- Olin Kalajoen juhannuksessa PMMP:n Mira Luodin kanssa samassa bajamajassa, Hyrde muistelee. Vuosi oli 2005, jolloin sekä Stam1na, että PMMP aloitteli uraansa kansansuosikkeina.

- Mira ei sitä varmaan edes muista, mutta minä muistan, laulaja hymähtää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

    5. 5

      HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

    6. 6

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    7. 7

      Robin hehkuttaa Suomen armeijan laskuvarjojääkäreita – ei halua siviilipalvelukseen

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Au pair -Sanna, 19, tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    10. 10

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Asiakas hämmästyi Nordean avokonttorissa – kuuli virkailijan ja lainanhakijan yksityiskohtaisen keskustelun

    5. 5

      HS: Ilmavoimat perusti kaikessa hiljaisuudessa uudet erikoisjoukot

    6. Näytä lisää