Olga, Oili

Musiikki

Valikko

Pesäpallojoukkue sai uuden kannatusbiisin - metallimusiikkia savon murteella

Julkaistu:

Savometallista pesisfiilistä
Siilinjärven Pesis starttaa ykköspesiskautensa sunnuntaina 11.5. uuden kannatusbiisin säestyksellä.
Metallimusiikkia savon murteella veivaava Verjnuarmu teki SiiPelle kappaleen ”Kuka pelekää Piällysmiestä?” Asiasta uutisoi metallimedia Imperiumi.

Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen tilaustyö, mutta kappaleen tuotantoprosessi ei juuri eronnut normaalista. Biisin työstäminen alkoi jo lokakuussa, kun joukkue otti bändiin yhteyttä.
 
- Kappaletta lähdettiin kuitenkin tekemään SiiPelle, ei itselle. Varsinkin kertosäkeestä huomaa, että kyseessä on epäverjnuarmumainen veisu. Piti vähän varoa, etteivät katsojien pullat ja kahvit mene väärään kurkkuun, kun biisi alkaa soimaan Mantun pesisstadionilla, kertoo Verjnuarmun laulaja Puijon Perkele.
 
Biisin tarkoituksena on nostattaa tunnelmaa joukkueen otteluissa Mantulla ja Saharan uudella POP Areenalla. Oman tunnuskappaleen toivotaan myös lisäävän seuran sisäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja koko Siilinjärven kunnassa.
 
”Kuka pelekää Piällysmiestä?” on kuunneltavissa SiiPen omalla Youtube-kanavalla. Biisiin on mahdollisesti luvassa myöhemmin musiikkivideo.
 
Verjnuarmun jäsenillä ei ole paljoakaan kosketuspintaa pesäpalloon. Biisintekoa he pitivät hauskana irtiottona omista töistä ja omien kappaleiden työstöstä. Yhtye julkaisee uuden levyn vuonna 2015. Bändi kehottaa pesäpallon ystäviä menemään katsomaan otteluita.
 
- Aina kun kynnelle kykenette, niin menkää katsomaan pesäpalloa ja urheilua paikan päälle, koska kaikki urheiluhan on parasta paikan päällä.
 
Metallimusiikki ei ole urheiluseurojen omissa tunnusbiiseissä uusi juttu. Vuosien saatossa esimerkiksi kuopiolainen industrial metal -yhtye Turmion Kätilöt on tehnyt jääkiekkojoukkue Kalpalle tunnusbiisin ”Lentävä Kalpan Ukko”. Jääkiekon tuoreiden Suomen mestarien Oulun Kärppien entinen tunnuskappale ”Routasydän” taas oli legendaarisen edesmenneen muhoslaisen Sentencedin käsialaa.

Verjnuarmun kappaleen voi käydä kuuntelemassa täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. 6

      Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    6. Näytä lisää