Lyydia, Lyyli

Musiikki

Valikko

Timo T.A. Mikkosen poika yllättää popparina - katso ensimmäinen musiikkivideo

Pelkällä Matias-nimellä esiintyvän nuoren miehen ensimmäinen single ja siitä tehty musiikkivideo julkaistiin tänään YouTubessa. Katso video tästä linkistä tai jutun lopusta.

Nettikiusaamisesta kertova #Dissaa-biisi on Maki Kolehmaisen käsialaa, joten taustalla on sama mies, joka aloitti myös Robin-buumin.

- Olemme koko perhe hirveän ylpeitä Matiaksesta. Erityisen ylpeitä olemme siitä, että hän uskaltaa omalla nimellään ja kasvoillaan tuoda esille tällaisen vakavan aiheen, josta monet hänen ikätoverinsakin kärsivät, äiti Nina Mikkonen sanoo.

Menevän kappaleen biitissä on samanlaisia elementtejä kuin Robinin alkuaikojen kappaleissa. Tehokeinona videolla nähdään erilaisia herjauksia, joita monet nuoret saavat netissä: "Älä hinaa mämmipää", "Olet ihmisen irvikuva", "Häpeä ruma fruittari".

Kolehmaisen säveltämän ja Sana Mustosen sanoittaman kappaleen aihepiiri on tuttu myös Matiakselle itselleen.

- Kyllä Matiaksella on tästä omaa kokemusta, hän tietää mitä on olla netti- ja koulukiusattu. Sellainen maailma valitettavasti on. Jonkun täytyy polkea toisia maahan tunteakseen itsensä suuremmaksi, Nina huokaa.

Hän huomauttaa, ettei Matiaksen musiikkiuraa ole käynnistetty tunnettujen vanhempien takia.

- Kun Timo sairastui 2011, musiikki oli Matiakselle ainut ilo. Se vei ajatukset pois ikävistä asioista. Musiikki on aina ollut perheessämme vahvasti esillä, Nina Mikkonen kertoo Matiaksen uran syntyvaiheista.

Keväällä 2012 Matias ilmoittikin haluavansa laulajaksi ja mietti auttaisiko äiti häntä löytämään tuottajan, jolle hänen demonsa voitaisiin lähettää.

- Enhän minä ketään musiikkituottajia tunne, mutta muutaman ystävän kautta sain sitten Maki Kolehmaisen puhelinnumeron ja soitin hänelle. Nimeni ei selvästikään soittanut hänellä mitään kelloja.

Mikkoset lähettivät Makille demon, jolla Matias laulaa Ystävyyden laulua.

- Maki soitti minulle ja aloitti kertomalla, että saa järjettömät määrät demoja vanhemmilta, jotka toivovat lapsestaan seuraavaa popsensaatiota.

- Ajattelin jo, että tämä on nyt tässä, mutta sitten hän jatkoi, että Matiaksen ääni todella puhutteli häntä. Kun kerroin Makille, että Matias on kokenut esiintyjä ja Timon poika, hän sanoi, että ei voi kuin todeta, että isä on hyvä, mutta poika vielä parempi laulaja. Siitä se sitten lähti, Nina kertaa.

Juttua korjattu klo 18.30. Maki Kolehmainen ei ole kappaleen sanoittaja, vaan säveltäjä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

  2. 2

    Silminnäkijät kuvailevat Manchester Arenan kaaosta: ”Turvamiehet juoksivat ulos samalla tavoin kuin fanit”

  3. 3

    Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

  4. 4

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  5. 5

    Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

  6. 6

    WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  9. 9

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  10. 10

    Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  10. 10

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

  2. 2

    Silminnäkijät kuvailevat Manchester Arenan kaaosta: ”Turvamiehet juoksivat ulos samalla tavoin kuin fanit”

  3. 3

    Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

  4. 4

    Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

  5. 5

    Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

  6. Näytä lisää