Alma

Musiikki

Valikko

Yllätyspaluu! Jo lopettanut 80- ja 90-lukujen suosikkiyhtye salakeikalla Jyväskylässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yllätyspaluukeikka
Vuonna 2010 uransa lopettaneen Miljoonasade-yhtyeen jäsenet palasivat keskiviikkona yhdessä keikkalavoille.
Miljoonasade esiintyi keskiviikkoiltana Jyväskylässä ravintola Ilokivessä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) 80-vuotisjuhlaviikon lavataideillassa.

1980- ja 1990-luvulla Suomen suosituimpiin yhtyeisiin kuuluneen Miljoonasateen jäsenet soittivat Ilokivessä yhdessä Heikki Salo Tulipalo - yhtyeen kanssa. Heikki Salo Tulipalo on Miljoonasateen laulajan, lauluntekijän Heikki Salon yhtye.

Miljoonasateen jäsenet nousivat lavalle Heikki Salo Tulipalon keikan puolivälin kieppeillä, ja soittivat Miljoonasateen vanhoja kappaleita.

Jyväskylässä vuonna 1985 perustettu Miljoonasade lopetti toimintansa vuonna 2010, mutta IS:n tietojen mukaan yhtye on lähiaikoina palaamassa keikkalavoille - ainakin väliaikaisesti.

Paluukeikan ajankohta oli sikäli sopiva, että Heikki Salo on JYY:n entinen kulttuurisihteeri ja yksi Jyrock-festivaalin perustajista. JYY täyttää tänä vuonna 80 vuotta, ja se juhlii tasavuosia tällä viikolla.

- Oli todella hienoa soittaa yhdessä. Ja onhan Miljoonasade helvetin hieno bändi, Heikki Salo kertoo IS:lle.

Miljoonasateen paluusta Salo oli vähäsanainen. Salo tekee parhaillaan albumia ahkerasti keikkailevan Tulipalo-yhtyeensä kanssa.

IS:n tietojen mukaan Miljoonasateen paluu tapahtuu virallisesti myöhemmin tänä vuonna.

Ravintola Ilokivi oli Miljoonasateen salakeikalla ääriään myöten täynnä.

- Talo oli täynnä ja tunnelma oli todella hyvä. Keikalla kuultiin useita Miljoonasateen vanhoja hittejä, JYY:n kulttuurisihteeri Anniina Hartikainen kertoo IS:lle.

Miljoonasateen suurimpia hittejä ovat muun muassa Marraskuu, Lapsuuden sankarille, 506 ikkunaa, Olkinainen, Silmitön talvi ja Lelukaupan häät.

Yhtye on julkaissut tähän asti yhteensä 12 studioalbumia.

Päivitetty klo 14:08 Heikki Salon kommenteilla sekä täsmennyksillä keikan kulusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Räikkönen menetti johtonsa, Vettel nousi kärkeen – taistelu voitosta jatkuu!

    2. 2

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    5. 5

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    8. 8

      Ravitsemusasiantuntija listaa: Näitä kuutta ruoka-ainetta ihmisen pitäisi nauttia useammin

    9. 9

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    10. 10

      Alonso soitti Buttonille F1-autoon juuri ennen starttia – britiltä hämmentävä letkautus!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    7. 7

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      IS seuraa: Räikkönen menetti johtonsa, Vettel nousi kärkeen – taistelu voitosta jatkuu!

    10. 10

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Räikkönen menetti johtonsa, Vettel nousi kärkeen – taistelu voitosta jatkuu!

    2. 2

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    5. 5

      Suomalaisseurue sai keskellä Lontoon lentokaaosta harmillisen ilmoituksen – kotiinpaluu tyssäsi 15 minuuttia ennen koneen lähtöä

    6. Näytä lisää