Sami, Samuli

Musiikki

Paikka bändissä tarjolla 50 000 eurolla: "Teemme kenestä vain hyvän räppärin"

Julkaistu:

Myynti-ilmoitus
Seksikkäin jäbä -hitistään tunnettu Teflon Brothers etsii joukkoihinsa neljättä jäsentä hiukan erikoisemmalla tavalla.
Eilen Huuto.netiin ilmestyi myynti-ilmoitus, jossa myydään paikkaa bändissä 50 000 eurolla.

"Nyt on käsillä elämäsi tilaisuus, jota ei kannata sivuuttaa", ilmoituksessa kerrotaan.

Yhtyeen räppäri Heikki Kuula vahvistaa IS:lle mainoksen olevan hänen laittamansa.

- Olen itse laittanut ilmoituksen Huuto.netiin. Haluaisimme uutta verta bändiin, Heikki sanoo.

50 000 euron hinta paikasta bändissä voi jonkun mielestä olla aika paljon.

Oletteko tosissanne vai onko tämä vain temppu?

- Tämä on tärkeää ottaa vitsinä, koska se aiheuttaa keskustelua. Ihmiset alkavat miettiä, että mitä jos olisivat bändissä. Jos natsaa, saamme hyvän bändijäsenen, Heikki sanoo.

Annatteko jotain takeita ostajalle, ettei häntä heti potkaista bändistä ulos?

- 50 000:lla pääsee bändiin, muttei se tarkoita, että jengillä välttämättä sitten riittää paukut olla bändissä. Tämä työ vaatii sitoutumista.

Oletteko rahapulassa?

- Meillä on jo ok:sti rahaa. Emme tee tätä rahan takia. 50 000 eurosta kun otetaan verot pois ja jaetaan bändille, ei siitä paljoa jää.

Idea lähti Heikin mukaan "alitajunnasta".

- Meillä on musiikinteossa jo niin paljon osaamista. Se homma handalataan hyvin. Luotamme itseemme ja saamme kenestä vain hyvän räppärin, Heikki toteaa itsevarmana.

Hän vertaa bändiään Beatlesiin. Heikin sanojen mukaan, jos Beatlesiin olisi mennyt esimerkiksi Tauski, olisi sekin saatu toimimaan.

Heikin mukaan sukupuolella, iällä tai oikeastaan millään muullakaan ei ole väliä.

- Olemme yhdessä päättäneet tästä ja aiomme tehdä duunia uuden jäsenen kouluttamiseksi. Tämä on sijoitus itseensä.

- Tämä on stadin paras duuni, hän sanoo.

"Tämä on nyt kohtalon käsissä"

Ilmoituksen lopussa on Heikin yhteystiedot. Hän kertookin jo saaneensa paljon yhteydenottoja. Ihmiset ovat lähettäneet omaa musiikkiaan ja ehdottaneet vaihtokauppaa. 

- Siellä on ollut hyvääkin musiikkia.

Heikki odottaa mitä tuleman pitää. Huutokauppa on auki vielä vajaan kaksi viikkoa.

- Tämä on nyt kohtalon käsissä.

Huuto.net kuuluu samaan konserniin Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    9. 9

      Trump kertoo maanantai-iltana kansalle sotasuunnitelmista Afganistanissa

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. Näytä lisää