Verneri

Musiikki

Näin joululaulut ovat muuttuneet Suomessa 100 vuodessa - kuuntele esimerkit

Julkaistu:

Vuosikymmenten joululaulut
Miten ovat muuttuneet joulut Suomen itsenäisyyden vuosikymmenten, liki sadan vuoden aikana?
Tiistaina 23.12. ilmestyneen Ilta-Sanomien suuren joulunumeron mukana ilmestyneessä Suomalainen Joulu -liitteessä on perehdytty joululauluihin.

Artikkelia varten etsimme joululauluja, jotka sävellettiin, suomennettiin tai tulivat tutuiksi kullakin vuosikymmenellä 1910-luvulta tähän jouluun asti. Tästä pääset kuuntelemaan Suomen vuosikymmenten joululauluja.

1910-luku:

Sylvian joululaulu (Kuuntele tästä linkistä)

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.


Sakari Topelius julkaisi runonsa jo 1853, mutta Karl Collanin säveltämän joululaulun tunnetuimmat sanat suomensi Martti Korpilahti 1918. Salaperäisen Sylvian vaikerrus sopii siis oivasti itsenäisen Suomen ensimmäisen vuosikymmenen jouluperinnöksi.

Sylvia on kahdesti valittu Suomen kauneimmaksi joululauluksi.

Vaan vastaapa rehellisesti: Milloin sinulle selvisi, että laulava Sylvia onkin lintu (kerttunen) eikä neito? Tai taitaa se vertauskuvallisesti tarkoittaa Venäjän tuolloin vankinaan pitämää Suomi-neitoa.

1920-luku:

Heinillä härkien kaukalon (Kuuntele tästä linkistä)

Heinillä härkien kaukalon
nukkuu lapsi viaton.
Enkelparven tie
kohta luokse vie
rakkautta suurinta katsomaan.


Ranskalaisen 1600-luvun kansanlaulun tie suomalaiseen jouluun kesti 300 vuotta.

Jyväskyläläinen opettaja Martti Korpilahti kirjoitti suomalaiset sanat 1926 kunnioittaen alkuperäistä jouluyön ihmettä ja seimessä uinuvaa pyhää pienokaista ja tämän elämää ristille saakka.

Enkelparven tie härkien kaukalolle valloitti joululaulavien suomalaisten sydämet kerralla – ja pysyvästi.

1930-luku:

Me käymme joulun viettohon (Kuuntele tästä linkistä)

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?

Laulu-Miesten kuoroa johtanut Martti Turunen sävelsi 1934 kuorossa laulaneen, runoja kirjoittaneen maanviljelijän, Mauno Isolan, joulurunon.

Laulu on noussut yhdeksi Suomen suosituimmista joululauluista, vaikka se sisältää melkoista itseruoskintaa ja kaupallisuuden arvostelua: joulun sanoma ja joulun tärkein henkilö unohtuu meiltä hankeen lahja- ja ruokahössötyksen keskellä. Viimeisessä säkeistössä toru vaihtuu tsemppiin: Oi ystävät, jos myöskin me, kuin tietäjämme nuo...

1940-luku:

White Christmas (Kuuntele tästä linkistä)

I’m dreaming of a white Christmas
Just like the ones I used to know
Where the tree tops glisten
And children listen
To hear sleigh bells in the snow


Maailman eniten esitetty joululaulu, maailman myydyin singlelevy? Se on huono tietovisakysymys. Amerikkalaisen musiikkineron Irving Berlinin 1942 säveltämä ja sanoittama sekä Bing Crosbyn maailmanhitiksi laulama White Christmas kohosi ensin 40-luvun ja sen kaikkien aikojen suosituimmaksi joululauluksi.

Laulussa unelmoidaan valkeasta joulusta kuin ennen vanhaan ja maalaillaan kuvia lumipeitteisinä loistavista puista, rekiajelusta ja aisakellojen kilinästä...

Sotavuosien melskeissä White Christmas toi valoa suomalaisiinkin jouluihin joko gramofonilevyltä tai radiosta kuultuna.

Metro-tytöt ja Henry Theel levyttivät Valkean joulun suomeksi seuraavalla vuosikymmenellä.

1950-luku:

O Helga Natt (Kuuntele tästä linkistä)

O helga natt, o helga stund för världen,
Då Gudamänskan till jorden steg ned!
För att försona världens brott och synder,
För oss han dödens smärta led
Och hoppets stråle går igenom världen,
Och ljuset skimrar över land och hav


Tämän esittelyn kirjoittaja ei ole ainoa suomalainen, jonka joulu alkaa vasta sillä hetkellä, kun radiosta ensimmäisen kerran kuuluu ruotsalaisen Jussi Björlingin sydänjuuret ja kyynelkanavat räjäyttävä tulkinta Oi jouluyöstä: O Helga Natt.

Björling levytti ranskalaisen Adolphe Adamin 1847 säveltämän laulun 1959, ja levy soi Suomen kodeissa radiostakin jo samana jouluna.

1950-luvun joululauluksi Oi jouluyö kelpaa siksikin, että sen suomensi Kyllikki Solanterä 1952. Kalevi Korpi levytti sen 1957 – mutta suomalaisista versioista lähimmäs Björlingiä nousee Sulo Saaritsin esitys. Tapani Kansan tulkinta Oi jouluyöstä muutaman vuoden takaisella joululevyllä on myös kerrassaan erinomainen.

1960-luku:

Jollei jouluna ole lunta (Kuuntele tästä linkistä)

Jollei jouluna ole lunta,
Voiko joulupukki tullakaan?
Hän ei pulkallaan pääse kulkemaan
lumetonta pintaa maan.
Jollei jouluna ole lunta,
kuorma-autonko lainaa hän?
Vaiko lahjoineen junan tungokseen
pukin luulet pyrkivän?


Ei ollut 60-luvulla mitään puhetta ilmastonmuutoksesta, mutta huoli oli tuttu Vieno Kekkosen 1961 levyttämässä laulussa.

Jollei jouluna ole lunta on amerikkalaista alkuperää jo vuodelta 1949. Sen lauloi legendaarisen Petteri Punakuonon b-puolelle Gene Autry.

Uudella tekniikalla ratkaistiin lumiongelma näppärästi. Koska vekkulit sanat oli kirjoittanut Sauvo ”Saukki” Puhtila, ei ihme, että Jollei jouluna ole lunta ilmestyi myös pikkuoravien levytyksenä 1964.

1970-luku:

Happy Xmas (War Is Over) (Kuuntele tästä linkistä)

A very merry Christmas
And a happy New Year
Let’s hope it’s a good one
Without any fear.


John Lennonin joululaulu oli 70-luvun hitti musiikillisesti kansainvälistyneessä Suomessakin. Vietnamin sodan innoittama Happy Xmas (War Is Over) tunnetaan myös alkusanojensa mukaan nimellä So This is Christmas. Lennon levytti sen 1971 Yoko Onon ja Plastic Ono Bandin kanssa.

Sanat ovat aitoa, tunteikasta Lennonia, sävel mukailee kansanlaulua Stewball-nimisestä kilpahevosesta. Riipaisevan laulun sykähdyttävin hetki on Harlem Community Choir -lapsikuoron kertosäe.

Omia versioitaan laulusta ovat tehneet jotakuinkin kaikki joululevyjä tehneet maailmantähdet. Suomeksi laulua voi kuunnella vaikkapa Tarja Turusen tai Antti Tuiskun kauniina versioina.

1980-luku:

Sydämeeni joulun teen (Kuuntele tästä linkistä)

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen,
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


Kalervo ”Kassu” Halonen ja Vexi Salmi ovat aitoja myytinmurtajia. Suomalaisten yleinen nyrpistely ”uusia joululauluja” kohtaan loppui kerralla, kun Salmen sanoittama ja Halosen säveltämä Sydämeeni joulun teen 1988 ensi kertaa kuultiin – Vesa-Matti Loirin levyllä.

Laulu tihkuu vanhaa, ikiaikaista, hiljaista – suomalaista – joulun henkeä. Kerta toisensa jälkeen tämä ”uusi joululaulu” on valittu Suomen kauneimmaksi joululauluksi – ohi Sibeliuksen ja Topeliuksen.

Sekä sanoittaja että säveltäjä ovat antaneet ymmärtää, että laulu syntyi kuin itsestään. Eipä näin pakahduttavaa tunnelmaa väkisin voisi synnyttääkään.

1990-luku:

Tulkoon joulu (Kuuntele tästä linkistä)

Joulu on taas, riemuitkaa nyt
lapsi on meille tänä yönä syntynyt
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankiloistaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton.


Pekka Simojoen sanoittama ja säveltämä Tulkoon joulu nousi 1990-luvulla varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa hitiksi – eikä kauan kestänyt, kun ”vanhojen joululaulujen” ystävätkin ottivat riemukkaan laulun omakseen.

Simojoki on ammentanut lauluun tunnelmia oman lapsuutensa jouluista Se henkiikin aitoa joulun sanomaa runsaalla toivolla ja räväkällä kertosäkeellä ryyditettynä.

Tulkoon joulu on ansaitusti vakiintunut Kauneimmat joululaulut -vihkosiin ja joululauluiltojen ohjelmistoon.

2000-luku:

Pukki tietää (Kuuntele tästä linkistä)

On jouluyö, hän liitää halki
taivaan poroillaan
On jouluyö ja  kohta joka  oveen kolkuttaa.
Hän tuntee kaikki toiveet pienten, suurten sydänten
ja joulun salaisuuden
Pukki tietää sen!


Lauluyhtye Rajattoman jouluhitti Pukki tietää julkaistiin 2000.

Kim Kuusen sanoittaman ja yhdessä Arto Tammisen kanssa säveltämän Pukki tietää -laulun suosion salaisuus selviää jo nimestä: tässä heittäydytään iloisesti perinteiseen suomalaiseen lasten jouluun. Minnepä lasten jännitys aattoiltana olisi muutamassa vuosikymmenessä – tai sadassakaan vuodessa kadonnut.

No ehkä joululaulussa ei vaikkapa 1950-luvulla olisi paljastettu tonttujen syntymätapaa!

2013:

Ilon hetkiä (Kuuntele tästä linkistä)

Pakkaslumi narskuu saappaan alla
kaipaus ei sammu kaipaamalla
yö on hiljainen, muuta kuule en,
aikaa aattelen lapsuusjoulujen.

Muistan tontun tiu’un helkähdyksen,
nukkevauvankin, jota rakastin,
äidin hymyn puurosta kun löysin mantelin.
Kunpa saisin vaikka vain yhdenkin,
noista ilon hetkistä takaisin.


Uskomatonta – Paula Koivuniemi on tehnyt vasta täksi jouluksi ensimmäisen joululevynsä!

Kun joulu on -albumilta on helppo poimia tulevaksi jouluklassikoksi Mika Toivasen säveltämä ja Sinikka Svärdin sanoittama Ilon hetkiä, joka kauniisti henkii aikuisen naisen tunnelmointia – vähän eri kulmasta kuin Paula Koivuniemen yhteydessä on totuttu ajattelemaan.

Kaipaus lapsuuden jouluihin, onnen ja ilon hetkiin, värisyttää muidenkin suomalaisten aikuisten tunteita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. 6

      Prinsessa Leonore, 3, aloitti esikoulun Tukholmassa – Madeleine valmistautuu muuttamaan takaisin Ruotsiin?

    7. 7

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    8. 8

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    9. 9

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    10. 10

      Saippuasarjan tähti sairastui vakavasti: migreeni olikin syöpä – julkaisi rujon kuvan sairaalavuoteelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    8. 8

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    9. 9

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Auto ajoi väkijoukkoon Barcelonan keskustassa – useita loukkaantuneita

    2. 2

      Barcelonan yliajon tekijät pakenivat ravintolaan – mahdollisia panttivankeja

    3. 3

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – ”Ihmiset vain lentelivät”

    4. 4

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    5. 5

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. Näytä lisää