Perttu

Musiikki

HIM järjestää Helldone -festarin uudella tavalla - ja valloittaa uuden maanosan

Julkaistu:

Tavastian perinteinen uudenvuoden rokkijuhla leviää HIM-yhtyeen Suomen -kiertueeksi. Talvella bändi lähtee ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan.
Helsinkiläisen HIM -yhtyeen kansainväliset fanit kokoontuvat taas vuodenvaihteessa Suomeen: HIM järjestää jo perinteiseksi muodostuneen uudenvuoden keikan Helsingin Tavastialla.

Pitkään järjestettyyn tapahtumaan on luvassa tänä vuonna jotain uutta, kun Helldone venyy pieneksi kiertueeksi. HIM nähdään myös 28.12. Oulussa, 29.12. Seinäjoella ja 30.12. Tampereella.

- Ei ole ehditty kiertää Suomessa pitkiin aikoihin, laulaja Ville Valo kommentoi IS:lle.

HIMin lisäksi kiertueella nähdään myös muita, myöhemmin julkistettavia bändejä.

HIM -yhtyeen keikkasuosio on vankkaa. Se on nähty viime viikkoina Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Yhtye on tehnyt 50 keikkaa elokuusta lähtien. Ensin yhtye kiersi yhdessä tanskalaisen Volbeatin kanssa Yhdysvaltoja, sen jälkeen on ollut Euroopan –kiertueen vuoro.

Lontoossa bändi keräsi Camdenin Koko -klubiin kahtena iltana 1400 kuulijaa, loppuunmyydyn salin. Halloween-keikka perjantaina päätti kiertueen ja päästi Valon ja bändikaverit lomalle vuodenvaihteen Helldoneen saakka.

Sen jälkeen bändi lähtee kiertueelle Australiaan, Yhdysvaltoihin ja ensimmäistä kertaa myös Etelä-Amerikkaan. Näillä näkymin HIM esiintyy ainakin Meksiko, Chileen, Argentiinaan ja Brasiliaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    5. 5

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    6. 6

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    7. 7

      Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

    8. 8

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    9. 9

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

    5. 5

      Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

    6. Näytä lisää